Renki, joka oli minua myömässä, arveli nyt hetken sopivaksi puuttua puheeseen.
"Nuori herrahan näyttää olevan tarkka hevostuntija. Sillä totta on, että hevonen on ainoastaan rasittunut, turmiolle sitä vielä ei ole ajettu, eikä sillä muuta vikaakaan ole. Olen hoitanut sitä siitä asti kun se syyskesällä lankesi raskaan kuorman eteen, ja se on siivoin ja ymmärtävin hevonen, jota koskaan olen hoitanut. Luulenpa että se kevääksi olisi kahta vertaa kalliimmassa hinnassa."
Vanha herra hymähti ja poika katsoi häneen pyytäen.
"Sanoithan eno, että sait varsasta kuusikymmentä markkaa enemmän kuin luulitkaan. Osta nyt tämä sijaan."
Vanha herra koetteli jalkojani ja katsoi sitten suuhuni: "Kolmentoista tai neljäntoista vuoden ijässä, luulisin; antakaapa sen vähän juosta!"
Oikasin laihaksi käyneen kaulani, heilautin häntääni ja lähdin juoksemaan; jalat olivat jo kankeanlaiset.
"Mikä on huokein hinta, johon teillä on lupa myödä tämä hevonen?"
"Sata markkaa; alle ei luvannut isäntä mennä."
"Arveli kai, että ehkä joku siitä sen antaisi. No, jos tuosta sen maksaisi," virkkoi vanhus, otti lompakon esiin ja laski rahat miehen kouraan. "Joudatteko heti taluttamaan hevosen asuntooni?" kysyi hän.
"Joudan kyllä."