"Mitä nyt?" lausui Rolf terävästi.
Niina hämmästyi ja koki puolustukseksensa selittää, miten onnistumaton, miten sopimaton hänen lahjansa oli.
"Onhan minulla sekä kävelypuku että hattukin; on niin ikävää, että kuluttelet niin paljon rahaa tarpeetta, kun minä paljoa paremmin voisin tarvita jotakin muuta."
"Kun voisit paremmin tarvita muuta!" toisteli Rolf. "Etkö ymmärrä, miten loukkaavaista minun on kuulla tuommoista. Sinä et hanki itsellesi, mitä tarvitset! Olenko koskaan kieltänyt sinulta mitään, koska noin puhut?"
"Et, sinä et ole minulta kieltänyt mitään. Mutta kun minun aina ensin täytyy pyytää sinulta rahat, niin —"
"Mutta tottahan tiedät, että suurin iloni on juuri antaa sinulle kaikki, mitä haluat."
"Niin, se on tietty. Mutta paljoapa hauskempaa onkin antaa kaikki kuin kaikki saada."
"En minä ole koskaan aavistanut, että sinusta tuntuisi siltä. Vaan jos tahdot paremmin saada jonkin varman summan käyttääksesi mielesi mukaan, niin täst'edes kernaasti annan — maltas, esim. 200 kruunua kuukaudessa ainoastaan itseäsi varten. Tyytyykö lapsi siihen?"
"200 kruunua kuukaudessa! Niinkö paljo! Ei, semmoista summaa en huoli — en ollenkaan."
"Miksikä et huolisi? Äläpäs, lapseni, nyt taas ole itsepäinen."