"En minä tahdo saada sinulta niin paljo rahaa lahjaksi. Se vaan tuntuisi mielestäni pahalta, kun tietäisin tulevani sinulle niin kalliiksi."
"Mitä lapsellisuuksia nyt lavertelet? Tiedäthän, että saan 5000 paljasta korkoa sinun perinnöstäsi."
"Niin, jospa minulla olisi oikeus pitää niitä rahoja ihan ominani, se olisi ihan toista. Ei sentähden, että minä kuluttaisin niin paljon, ei ollenkaan — jos ne olisivat minun omani, olisin minä hyvin säästäväinen ja pitäisin kirjaa ja panisin muistiin jokaisen äyrin — mutta 200 kruunua kuukaudessa lahjaksi, josta täytyy olla kiitollinen ja joka milloin hyvänsä saatetaan ottaa jälleen pois — en, sitä en huoli."
Ei ollut mahdollista päästä selville hänen kanssansa. Lääkäristä oli loukkaavaista ja ihan käsittämätöntä, että Niinalle voi ollenkaan johtua mieleen ruveta puhumaan minun ja sinun omasta niin likeisessä yhteydessä, kuin heidän oli.
Hän oli periaatteiltaan kaikkien noiden uudenaikaisten pyrintöjen innokas vastustaja, joilla koetettiin asettaa vaimoa itsenäiseksi miehensä rinnalle, ja uskoi avioelämällisen luottamuksen vaan lisäytyvän siitä, että vaimo totutettiin joka pikku-asiassakin vetoamaan mieheensä ja saamaan kaikki hänen kädestänsä. Hän päätti nyt kärsiä lapsen oikullisuutta toistaiseksi — mutta odotetun suuren tapauksen jälkeen aikoi hän paremmin pitää huolta hänen kasvatuksestaan kuin tähän asti. Kun hän oli itse saava toisen kasvatettavakseen, täytyi hänen oppia parempaa järjestystä, oppia olemaan noudattamatta kaikkia mieleen-johtumisia. Rolf aikoi opettaa häntä oikein säännöllisesi kirjoittamaan menonsa kirjaan, jonka saisi joka kuukausi tarkastuttaa miehellänsä. Ja kun Niina sitte oikein osaisi kirjanpito-taidon, saattaisi hänelle ehkä uskoa suurempia summia yht'aikaa.
Tällä lailla suunnitellessaan mielessänsä, miten vast'edes oli elettävä, ja ollessaan sallimuksen sijaisena kehittymättömälle vaimollensa, sai hän kerran ankaran muistutuksen siitä, miten epävarmat kaikki ihmisten aikomukset ovat.
Eräänä päivänä, ollessaan sairaitansa hoitamassa, vaipui hän, juostuaan sukkelasti ylös neljänteen kerrokseen, ehdottomasti etuhuoneessa istualleen puulaatikon päälle niin hengästyneenä, että hänestä tuntui, kuin seisattuisi koko sydän sykkimästä. Taudinkohtaus kesti vaan pari sekuntia, mutta siitä jäi jäljelle semmoinen väsymys, että toisten täytyi taluttaa hänet alas vaunuihinsa. Ulkona raittiissa ilmassa tuntui kyllä vähän helpommalta, vaan muiden sairastensa luona ei hän enää jaksanut käydä sinä päivänä. Iltapäivällä noudatti hän luoksensa kaupungin paraimman lääkärin ja tämän toimittama pitkällinen tutkimus vaan vahvisti hänen omat epäilyksensä — hänellä oli jo kauan ollut vika sydämmessä, mutta viime vuonna oli tauti paljon edistynyt ja muuttunut vaikeampiluontoiseksi.
Hän oli niin kauan kuin mahdollista pitänyt vähäpätöisinä pahoja merkkejä, joita viime aikoina oli aina tuontuostakin tuntunut; aina tuosta suuresta uutisesta asti oli aika kulunut pitäessä huolta Niinasta ja ajatellessa sitä ihmettä, joka hänessä tapahtui, niin kokonansa, ett'ei hänelle johtunut mieleenkään tarkastella itseään.
Ja nyt tapasi musertava isku hänet melkein ihan odottamattomasti. Hänen oli "lähdettävä pois" ja jätettävä Niina tuetta ja avutta, ehkäpä jo ennen, kuin hänen päättävä päivänsä ehti tulla. Eikä lääkäri saisi ottaa syliinsä pienokaistaan — niin palavasti ikävöityä — ei hoidella sen äsken sytytettyä, arkaa elontulta, ei nähdä sen ensi askeleita eikä kuulla sen ensi naurua!
Rolf ei kyennyt nöyrästi taipumaan välttämättömyyteen, joka odotti häntä. Ei hänen uskonsakaan ollut kyllin riittävänä tukena tässä kohden. Turhaan johdatti hän mieleensä äitinsä, jonka oli nähnyt kuolevan kovissa tuskissa, mutta kumminkin täydellisen tyytyväisenä ja Jumalaa kiittäen ihan viimeiseen hetkeen asti — Rolf ei voinut tyytyä niinkuin hän. Koko hänen olemuksensa oli vastoin semmoista julmuutta ja luonnottomuutta, että hänen oli lähdettävä pois kaikkien niiden luota, jotka niin hyvin tarvitsivat häntä, kukistua paraassa ijässään, vaikka hänellä oli niin suuri ja siunausta tuottava vaikutus-ala edessänsä ja elämä niin täynnä miellyttäviä ilon-aiheita.