Mutta ei kukaan huomannut, että, Niinan istuessa vakavana ja kenenkään näkemättä, hänen siniset lapsensilmänsä muuttuivat hyvin miettiväisen-näköisiksi ja otsaan muodostui tyytymättömyyttä ja surua osoittava ryppy. Hän näki ympärillänsä niin paljon kaikenlaista, jota hän ei ymmärtänyt. Miksikä salattiin häneltä niin monenlaisia asioita? Miksikä keskeytettiin monesti pakinoiminen tutussakin seurassa, kun hän astui joukkoon?
Se oli aina loukannut häntä jo silloinkin, kun hän vielä oli ihan pieni. Mutta kun hän sitte joutui naimisiin ja huomasi miehensäkin puhelevan noissa keskusteluissa, joita ei voitu jatkaa hänen läsnä ollessaan, loukkasi se häntä yhä enemmän.
Niina oli omituisen arka kaikessa, joka koski hänen omaa sisällistä tunne-elämäänsä, ja tämä arkuus, joka oli hänessä yhtä luonnollinen kuin lapsellisin suoravaisuus ja avomielisyys kaikissa pintapuolisissa asioissa, esti häntä kellenkään uskomasta tuota ainoaa arkatuntoisuuttaan. Eikä Rolf ollenkaan käsittänyt hänen mielentilaansa. Hän oli itse suoravainen ja avomielinen, ett'ei hänelle koskaan johtunut mieleen epäillä, että hänen vaimonsa salaisi häneltä jotakin. Jos lapsi milloin oli tyytymätön, piti koettaa ilahuttaa häntä — se oli Rolfin ainoa valtioviisaus.
Ken näki Rolfin semmoisina hetkinä lavertelevan ja leikkivän vaimonsa kanssa, olisi häntä tuskin tuntenut samaksi vakavaksi, levolliseksi ja ystävälliseksi, vaikka vähän kylmäkiskoiseksi lääkäriksi, joka katsoi sairaasensa niin ystävällisesti ja suoraan, vaikka kyllä hiukan tylyn-näköisesti. Hän oli hyvin suosittu lääkäri ja sairaat luottivat häneen ihan täydellisesti. Kun hän vaan ilmestyi sairashuoneesen, levisi sinne heti lepoa ja toivoa; hänen matala, vaan selvä äänensä, hänen keveä astuntansa ja pystypäinen ryhtinsä vaikuttivat kaikkialla mieltymystä ja luottamusta, vaan samalla myöskin suurta kunnioitusta. Eipä olisi kellekään johtunut mieleen olla tottelematta hänen pienintäkään käskyänsä; sairaat, varsinkin tietysti vaimoväki, pitivät häntä jonakin puolijumalana, joka muka oli korkeampi kaikkia muita kuolevaisia.
Kun hän nai, oli yleisö jotenkin ankarasti arvostellut hänen vaimoansa. Aina — sanottiin — naivat etevät miehet tuommoisia sieviä nukkeja; se on liian surkeata! Monta katkeraa kyyneltä vuodatettiin salaa sinä päivänä, jolloin Rolfin ja Niinan kihlaus tuli tietyksi, eikä Rolf ollut niistä ihan tietämätön, sillä hän oli monestikin saanut kuulla suuria salaisuuksia naissairailtaan, jotka hermoheikkoisuudessaan eivät enää edes tahtoneetkaan peitellä, että heidän kohtalonsa oli lääkärin vallassa.
Nimettömiä ja nimellisiä kirjelippuja, pyörtymyksiä ja muuta semmoista oli monestikin hänelle lääkäritoimessaan sattunut, mutta hän otti ne kaikki vastaan tuolla tyynellä ylevyydentunnolla, joka hänessä ehkä olikin viehättävintä.
* * * * *
Tähän asti oli lääkäri joka joulu ollut vaimonsa kanssa maalla hänen tätinsä luona, mutta nyt oli hänellä niin paljo sairaita, ett'ei hän saattanut lähteä päiväksikään pois kaupungista. Muuan Niinan täti, vanha neiti, oli joulun-aattoiltana vieraana, mutta vaikka lahjoja kyllä oli paljo ja kalleitakin, ei ilo kumminkaan oikein tuntunut ilolta.
Rolf ei voinut olla ajattelematta lapsuutensa kotia, jonka muistoa hän aina rakasti ja kunnioitti, vaikka siellä kyllä oli noudatettu ankaraa kuria. Arkipäivät olivat kyllä kuluneet työssä ja kurissa ja ruoka oli ollut yksinkertainen, mutta pyhinä olivat sisarukset saaneet leikkiä sitä enemmän ja syödä sitä kylläisemmin, ja ne juhlahetket säilyivät niin loistoisina ja riemullisina hänen muistossansa. Niin, semmoisena vasta joulu oli oikea joulu, kuin se silloin vietettiin. Mutta täällä synkissä huoneissa, joissa ei kuulunut lasten ääniä eikä juoksua, olivat joulukuusi ja lahjat hänestä vaan teaatterikoristuksia, sisällyksettömiä temppuja, joilla koetettiin peittää sisällistä tyhjyyttä.
"Emmekö laittaisi lastenpitoja Tapanin-päiväksi?" kysäsi Rolf äkisti, taputellen Niinan käsiä, joka yhä vielä asetteli lahjoja pöydälle. "Mitäpä siitä sanot, eikö se olisi hauskaa? Kutsumme kaikki lapset niistä perheistä, joiden lääkärinä olen — ja annamme heidän tanssia joulukuusen ympärillä ja poimia pois kaikki nuo makeiset — sillä mitäpä me niillä itse teemme."