Lopun talvea elivät he hiljaisuudessa. Lääkärillä oli pari kertaa pahan tautinsa kohtauksia, mutta niistä hän hyvin vähän piti lukua, kun hänen mielensä oli niin täynnä uutta toivoa, joka alkoi koittaa hänelle, ja mikäli Niinan sievyys väheni, kasvot kalvenivat ja laihtuivat, katse himmeni ja liikkeet muuttuivat väsyneen-näköisiksi, sitä enemmän piti Rolf hänestä huolta, sitä hellemmin hoiteli häntä.
Niina ei koskaan oppinut liikkumaan varovaisesti, ja jos hän olisi saanut elää omin päin, olisi saattanut helposti käydä samoin kuin edelliselläkin kerralla. Milloin kiipesi hän korkeille rapuille ottamaan esille paraita astioita, kun heillä oli joskus vieraita; milloin käveli ohuissa kengissä kalosseitta ulkona lumessa, milloin avasi kaikki ikkunat keskellä talvipakkasta, jos hänelle kävellessään oli tullut kuuma. Rolfilla ei enää ollut mielessänsä rauhaa, jos oli poissa hänen luotansa. Yksin sairasten vastaanotto-aikanakin täytyi hänen aina välistä käydä katsomassa, ett'ei Niina tekisi mitään tyhmyyksiä. Välistä sattui niinkin, että Rolf, kun hänen joskus täytyi jättää vaimonsa joksikin illaksi yksiksensä, tapasi palatessaan hänet pimeässä itkemästä. Niina ei koskaan sanonut syytä — hän oli tähän aikaan yleensä hyvin oikullinen ja heikkohermoinen ja hänen mielessänsä pyöri kaikenlaisia hullutuksia. Uudet ajatukset, uudet unelmat saivat hänet kokonaan valtaansa ja häntä rupesi erittäin miellyttämään lukeminen, johon hänellä ennen ei ollut halua.
Hän olikin tähän asti lukenut erittäin vähän, siliä hänen tyttönä ollessaan oli Ava-täti aina valikoinut hänelle kirjat ja antanut luettavaksi opettavaisia romaaneja, jotka saivat hänet hirveästi haukottelemaan, ja kun hän joutui naimisiin, oli taas kaikki hänen lukemisensa Rolfin tarkastuksen alaisena, eikä Rolf voinut kärsiä ajatusta, että Niinan mieli saisi turmeltua uudenaikaisesta kirjallisuudesta, jota hän itsekin hyvin vähän tunsi, kun hänellä ei ollut aikaa tuhlata kaunokirjallisuuteen, vaan jota hän kumminkin hyvin ankarasti tuomitsi. Rolf rakasti klassillista kaune-ihannetta ja käytti uudenaikaisesta realismista (tosi-olollisuudesta) puhuessaan hyvin mielellänsä tuota tavallista sananpartta, että "sitä viehättää vaan loan kaiveleminen". Mutta ennen kaikkea suututtivat häntä ne hyökkäykset vanhaa perittyä uskontoa ja siveysoppia vastaan, joita tässä uudessa kirjallisuudessa tuontuostakin näkyi. Hän oli aina hyvin uskollisesti säilyttänyt vanhan yksinkertaisen, lapsellisen uskonsa, johon hänet oli kasvatettu. Hänessä ei ollut tapahtunut mitään suuremmanlaista uskonnollista kilvoitusta, hän ei epäilyksien kautta ollut saavuttanut mitään ominaista uskoa, mutta niinpä ei häneen myöskään ollut koskaan koskenut se aineellisuuteen taipumus, johon hänen useimmat kumppaninsa yhtyivät. Hänen luonnollinen ihanteellisuutensa ja synnynnäinen vanhanpitoisuutensa karkoittivat hänet pois tuon uuden käsityskannan alalta.
Ne kirjat, joita hän antoi vaimollensa luettavaksi, olivat paraastaan klassillisia teoksia, semmoisia kuin Göthe, jota Niina ei ymmärtänyt, tai Walter Skott, joka oli hänestä niin pitkäveteinen. Ebersin "Egyptin kuninkaan tytär" oli myöskin kauan ollut leikkaamattomana hänen pöydällään. Niina vähän epäili, että noita kirjoja katsottiin sivistyttäväksi ja opettavaiseksi lukemiseksi hänelle, ja sentähden oli hän mielessään vakuutettu, että ne olivat äärettömän ikävät. Hän ei tahtonut lukea sivistyäksensä, vaan elääksensä kirjoissa. Mitäpä hän huoli siitä, kuinka jollekin Egyptin kuninkaan tyttärelle kävi monta tuhatta vuotta sitte. Hän tahtoi tietää, miten vaimot ja äitit elivät hänen likitienoillaan, mitä he ajattelivat ja tunsivat; hän tahtoi lukemalla päästä selville omasta itsestään ja omista unelmistaan. Kun lääkäri ei ollut taipuvainen tyydyttämään hänen toiveitaan tällä alalla, kiihtyi siitä yhä hänen halunsa oppia tuntemaan, mistä asioista kaikki hänen tuttavansa puhelivat. Ja eräänä iltana, kun Rolf oli poissa jonkin sairaan luona, istui hän sohvan nurkassa, lukien lampun valossa "Madame Bovarya".
Hän oli niin kiintynyt lukemiseensa, ett'ei hän huomannut Rolfin kotiin tuloa. Vasta sitte, kun Rolf jo seisoi hänen huoneensa kynnyksellä, johtui hänelle mieleen, että miehensä varmaankin pahastuisi, kun näkisi hänen lukevan juuri sitä kirjaa. Vaistomaisesti viskasi hän kirjan päälle käsityönsä ja oli tarkastelevinaan sitä.
Rolf huomasi sen liikkeen, ja häntä pahoitti suuresti, että Niina voi käyttää noin halpamaista, koulutytön tapaista keinoa. Hän meni pöydän luo, otti avonaisen kirjan hänen kädestään ja melkein rumin kohta kirjasta sattui hänen silmiinsä.
Mielipaha ja vähäinen suuttumuskin voittivat hänen muuten niin tyynen ja ihmisellisen olemuksensa; hän ei tahtonut sanoa mitään Niinalle sinä hetkenä, ett'ei ehkä puhuisi liian kiivaita sanoja. Sentähden pisti hän kirjan taskuunsa ja läksi huoneesta mitään virkkaamatta.
Omassa huoneessaan istuutui hän ajattelemaan, mitä oikeastaan oli tapahtunut. Ensi kerran oli hän oikein todella pahastunut pikku vaimoonsa ja muisteli sentähden mielessään kaikkia niitä sattumuksia, jotka olivat antaneet aihetta samanlaiseen pahastumiseen.
Oliko hän todellakin ansainnut vaimoltansa semmoista kohtelua? Semmoisenko palkan hän nyt sai kaikesta hellästä rakkaudestaan? Ettäkö Niina hänen näkemättänsä teki semmoista, jota tiesi miehensä kieltävän, ja lisäksi vielä koetti pettää häntä. Semmoisessa käytöksessä oli jotakin halpamaista ja huonoa, joka loukkasi hänen ankaraa oikeudentuntoaan.
Hän muisteli omaa lapsuuttaan, miten hän olisi paljoa mieluisemmin kärsinyt kovimmankin rangaistuksen, kuin olisi koettanutkaan salata pahantekoansa. Ja hänen vaimonsa, joka ei koskaan ollut kokenut häneltä muuta kuin rakkautta, hän saattoi nyt noin halventaa sekä itsensä että miehensä.