Niin lyhytaikainen kuin tuttavuutemme on ollutkin, olen sen kuluessa kuitenkin ehtinyt huomata, ettei teidän luonteenne ole syvempi kaivoa, josta varrettomalla kipalla otetaan vettä, ettekä te liioin käsitä mitkä noista vanhoista homehtuneista sovinnaisuuksista eniten loukkaavat naista, luonnollisista oikeuksistaan tietoista naista, joka — kuten Elsikkikin — on kaukana typeristä kananpäistä, sellaisista kuin esimerkiksi Aino Kinos, Ines Kajava ja — miksei — Emerentia Lambertkin.
Jos te tahdotte tulla onnelliseksi ja tehdä puolisonnekin siksi, tulee teidän naida kananpää — kuuletteko — oikea kananpää eikä suinkaan naista, jolla on vähänkään omanarvon tuntoa. Suutarin on pysyttävä lestissään.
Minä olen mies, kuten tekin, Frideman — tosin koko joukon edellä kaikissa niissä suhteissa, jotka eroittavat nykypäivien tai paremminkin tulevaisuuden miehen vanhasta pöyhkeilevästä kukosta — mutta minä en ymmärrä mistä se johtuu, että naiset vieläkin niin yleisesti noudattavat arvonsa vastaisia sääntöjä. Mikä saa heidät alistumaan, mikä estää heitä tajuamasta rinnakkaisesikoisoikeuttansa miesten kanssa?
Välttämättömin on yhdenarvoisuus juuri avioliitossa. Sillä mikä »liitto» se muuten olisi? Vai olenko minä liitossa myöskin koirani kanssa, jonka kaulaan olen sitonut nauhan, josta kuljetan sitä mukanani… Ja tuohon tasa-arvoisuuteen kuuluu ensi sijassa vaimon työn epäämätön tunnustaminen, sen täydellinen aineellinen arviointi.
Mutta senpä te juuri kiellättekin.
Jo edeltäpäin, ollessanne vasta salakihloissa Elsikin kanssa, tekin kohdaltanne arvioitte tyhjän veroiseksi kaiken sen taloudellisen työn, jonka hän olisi suorittanut suuren hovinne emäntänä…
Minä näin sen jo edeltäpäin — ei siihen suurta kaukonäköisyyttä tarvita — ja siksi minä vyörytinkin esiin Louhelan vanhan anopin tarinan.
Rakkaudesta Elsikkiin tein sen, rakkaudesta, joka on syvä ja loputon. Teidän kaltaisellanne ihmisellä ei voi olla sellaisesta tunteesta aavistustakaan.
Enhän alussa ollut aivan varma voitostani, tarkoitukseni saavuttamisesta nimittäin. Olisihan tuo Elsikin käsittämätön rakkaus teihin voinut olla niinkin sokea, ettei hän olisi havahtunut näkemään kohtaloansa, vaikka se olisi pantu lautaselle hänen eteensä. Kuitenkin, aika, jonka kuluessa hän oli kihlattunne, on vain pieni murto-osa ajasta, jolloin minä olen tuntenut hänet ja oppinut kunnioittamaan ja rakastamaan hänen rikasta olemustaan, ja tuohon aikaisempaan perustaen näin mahdollisuuden temmata hänet eksytyksen polulta. Ja onneksi eivät laskelmani pettäneetkään.
Minä tunsin hänet jo pienestä pitäen. Kolmivuotiaina me jo leikimme yhdessä. Ja jos tahdotte tietää, rakastan häntä niiltä päiviltä asti, rakkauteni on aina vain kasvanut ja miehistynyt ikäni kanssa. Teitä, tunkiokukkoa, kenties ihmetyttää, että sanon sen näin suoraan ja avoimesti, vaikkei minulla ole toivoakaan saada häntä omakseni. No niin — miksi kieltäisin ihanimman tunteeni, ei helmenpyytäjäkään salaa mitä hän etsii syvyydestä, joskin hän voi yhtä hyvin jäädä osattomaksi kuin onnistuakin.