Elsikki on aina rakastanut äitiänsä suuresti. Mies missään muodossa ei voisi kylmentää hänen suhdettaan rakkaaseen vanhukseen. Minun silmissäni se on yksi hänen parhaimmista ominaisuuksistaan. Tunnetteko te neljännen käskyn, Frideman? Jos se pitää minkä lupaa, ei Elsikiltä konsanaan puutu menestystä maan päällä!
Hän otti iloiten vastaan paikan Kansallispankissa, kolme viime vuotta toimien rahastonhoitajana. Palkka ei ole suuren suuri (te, minä tai joku muu mies korjaisimme samasta toimesta koko joukon suuremman summan), mutta se teki kuitenkin mahdolliseksi heidän pienen kotinsa ylläpidon, turvaten vanhuksen päivät tuntuvimmilta puutteilta.
Juuri siinä lienee piillyt yksi vaikutin Elsikin kiintymiseen teihin, rikkaaseen mieheen. Teidän yhteinen loistava kotinne olisi tullut myös hänen äitinsä kodiksi. Hän — niin sanoakseni — uskalsi luulla työn siellä tuottavan enemmän kuin nykyisessä toimessaan, joten hän niin ollen ahertaisi iloisemmat päivät vanhukselleen.
Mutta te — tehän teitte kaiken tyhjäksi.
Ja hyvissä ajoin, Luojan kiitos.
Te tuskin huomasitte, kuinka riemukkaasti minun silmissäni välähti kysyessäni kalaa paloittelevalta pastorilta, miten Louhelassa jaksetaan, ja hänen, ikäänkuin ajatukseni arvaten, vastatessa, että kaikin puolin hyvin ja onnellisesti, ellei vain isännän suhde vanhaan anoppiinsa olisi särkenyt heidän hyvinvointinsa kuvaa.
— Oi, minkälainen suhde sitten? piipitti rouva Turla heti pöydän yli, ja hänen äänensä muistutti kovin pienen höyrypurren vihellystä, joka rientää kohti nähdessään isomman aluksen tarttuneen karille.
— Vanha rouva on siellä liikaa, vastasin hänelle.
— Täti Helena raukka! Mutta miksi hän olisi liikaa tuossa suuressa, mahtavassa talossa?
— Miksikö? törähti varatuomari Kinos, muistatte kai. Ja jatkoi: — Luonnollisesti siksi, että Louhela katsoo menneensä naimisiin ainoastaan Iisa Orren eikä myöskin hänen äitinsä kanssa. Vai luuletteko, että meille miehille on mieluista saada koko suku niskoillemme, kun joskus löydämme tytön, jonka halusta teemme vaimoksemme.