— Eikö sinulla ole… mitään…?
Laulajattaren katse kiertää huoneessa, jossa on vain kirjoja, kirjoja.
Mies seuraa hänen hapuilevaa katsettaan ja hänet valtaa äkkiä hurja ilo.
— On, on! peruuttaa hän samassa. — Minulla on sinun menestyksesi ilo.
Ja se on ehkä vieläkin kalliimpi minulle kuin sinulle.
— Kiitos —!
Hän tuntee kaksi lämmintä kättä omissaan ja niiden puristuksen hetken,
hetken vain. Sitten on taas kaikki yksinäistä — laulajatar on poissa.
Kukkakimput — tän'iltaiset voitonmerkkinsä — hän on jättänyt jälkeensä.
Ainoastaan kielokimpun hän on ottanut mukaansa.
ANNA ANTEEKSI
— Kaarina on tullut kotiin! kajahti läpi koko talon salista keittiöön asti kertautuen jokaisen sydämessä voimakkain, joskin erilaisin tuntein.
Keittiöön, jossa Maiju leipoi joululeivoksia, toi viestin sisäkkö Miina, eikä hän voinut kylliksi painostaa sanojaan kertoessaan, kuinka äärettömästi rouva oli ihastunut tyttärensä tulosta ja kuinka hän nyt itkeä nyyhki aivan kuin pieni lapsi saatuaan hänet syliinsä.
— Niin että joutukaa, neiti, joutukaa, käskettiin sieltä sanomaan!