Minkä, kaiken hän eli, mitä toisteli mielessään sillä aikaa kuin jousi juoksi edestakaisin vanhan viulun kielillä, sitä ei Olli Jalas kyennyt seuraamaan.
Mutta hän näki Tanelin kasvojen valkenevan valkenemistaan.
— Aina on kauneimmissa runoissa surunpirskettä, virkkoi Rossi yhtäkkiä, seisauttaen hetkeksi jousen kulun. — Veli Olli, tämä retki vaiheineen oli minun vaivaisen elämänlauluni nousukohta — sitäkö murehtisin.
Ja hän antoi sävelten tulvia jälleen.
— Totta maar… mietti Olli kumartunein päin, eikä tuloryyppy muistunut hänen mieleensä sinä päivänä laisinkaan.
LUOJAN MAINETTA PARANTAMASSA
Puuttoman aukeaman reunassa seisoo harmaa mökki, ja sinne johtava polku kiertelee monimutkaisena kivien ja kantojen keskellä, ennenkuin päättyy matalien, puolilahonneitten portaiden eteen pajukon juurelle, joka elinvoimaisena kiipeää ylös vähävetisen joen uomasta, seisoakseen kunniavahtina köyhän asunnon edustalla.
Portailla istuu juro mies paitahihasillaan, paikkahousuissa. Hän vetää savuja pahanpäiväisestä piippunysästään, häätäen väliin tungettelevaa kärpästä luotaan, väliin kuunnellen tuvan avoimeen oveen päin, josta kuuluu hiljainen, pidätetty voihke.
Metsän reunasta, mistä polku pujottautuu aukeamalle, tulee esiin valkea olento astuen mökkiä kohden. Mies portailta seuraa sen askeleita, ihmetellen kuka tulija lienee. Eilen oli pappikin tullut samaa tietä, tuosta juuri noinikään kivikon poikki polkaissut ja — asianharrastuksesta kylläkin — käynyt katsomassa sairasta vaimoa, jonka sylistä tuoni oli vienyt kolmen vuorokauden vanhan kastamattoman lapsen. Mutta jos luulit, että hengenmies toi lievitystä heikkovoimaiselle, pelon saartamalle vaimolle, niin erehdyit. Epätoivonpa jälkeensä jätti, ei antanut lohtua… Kova sillä oli Jumala, kiivas ja kostava… Kova oli itsekin, ehkä eniten virkansa puolesta. Mutta minkä he olivat tainneet, ei heillä ollut aavistustakaan sellaisen terveeltä näyttävän lapsen kuolemasta, ja niin ei sille ymmärretty antaa hätäkastettakaan.
Miehen näitä miettiessä on tulija ennättänyt tuvan luokse. Hän näyttää nuorelta ja herttaiselta, tekee ystävällisesti hyvänpäivän ja istahtaa käskemättä portaan reunalle, tiedustellen onko paikan nimi Pajuoja.