Hän oli vienyt Martin — juuri sen, joka oli ollut Maijun koko elämä. Mitä hyödytti, että hän jälleen oli jättänyt hänet, aivan kuin kuluneen rukkasen loukkoon, tavattuaan toisen, kolmannen, lääkärin, asianajajan, kuvanveistäjän. Onnet oli murtuneet ainiaaksi. Martti saattoi käydä silloin tällöin talossa mutta hänen asianaan oli kysyä mitä kuului Kaarinasta — yhä vain Kaarinasta. Ja hänestä kuului aina hyvät sanomat. Poikkeuksetta.
Oliko Kaarina nyt tullut kotiin… edeltäpäin ilmoittamatta, yllättäen!
Ja kaiken lopuksi kurjalla kievarikyydillä…
No, äiti saa helliä häntä siellä, isä pian yhtyy palvontaan. Ja Martti rientää, kunhan saa tietää — tai ei, tuskin tulee: on hiljaisesti kiitollinen tietäessään Kaarinan hengittävän samaa ilmaa.
Maijun hennot sormet pyörittelivät taas taikinaa. Pienet herkulliset leivokset jatkoivat kesken jääneen rivin, ja pelti täyttyi pian reunojaan myöten. Työn loputtua kiiruhti hän huoneeseensa, sillä niin tyynen kylmäksi kuin hän tunsikin mielensä, täytyi hänen sittenkin koota itsessään jotain, ennenkuin kohtasi sisarensa.
Ovella tuli isä häntä vastaan. Isän kasvoilla välkkyi iloa ja surunsekaista sääliä, koko hänen kookas vartensa näytti kantavan kuin taakkana näitä kahta mielentäytettä.
— Olisitko voinut uskoa sitä, Maiju tyttöseni, sanoi hän ainaisella tyyneydellään, ja äänessä kuulsi peitetty, hiljainen hyväily. Maiju oivalsi sen kyllä, isän ei olisi laisinkaan tarvinnut tunteittensa ilmaisuksi hipaista tyttären vaaleita, pään yli kierretyitä palmikoita.
— Mihin hän on jättänyt miehensä?
— Roomaan kai. Hän näyttää sairaalta ja murtuneelta, lapsi raukka. Ja äiti on kovin järkytetty. Mutta nyt kai sinä jo joudutkin?
Ei, hänen piti pestä kätensä ensin.
Vai murtunut ja sairas… Äskeinen loistava kuva Maijun mielessä vaihtui toiseen, haaltuneempaan. Hän karsi pois vähän sisarensa ylpeästä ryhdistä, silmien säihkystä ja äänen helinästä, mutta hän varoi ottamasta liikaa, sillä mikä maailmassa olisi päässyt runtelemaan Kaarinaa, kun juuri elämä itse kaikkine apulaisineen kantoi häntä käsillään, helli, hoivi, kukitti häntä!