"Kuinka sanomattoman vaikeata on kuitenkin nähdä jonkun kärsivän ja tuskissaan vaikeroivan!" sanoi hän eräänä päivänä lääkärille.
"Ja kuitenkin kuinka lohdullista jos kärsivillä on hyvä hoito ja rakkautta ympärillään", virkkoi lääkäri vakavasti. "Toista on — ja se on toisinaan aivan voittamattoman lohdutonta — köyhien puutteellisissa majoissa."
Helvi tunsi yhtäkkiä jähmettyvänsä.
Kirveltävä tunne kirposi sieluun ja elävästi näki hän edessänsä kurjan, likaisen tuvan nurkan, jossa sairastava lapsi vaikeroi…
Minkähänlaista mahtoi elämä siellä olla? —
"Onko teillä nyt yhtään sellaista köyhää hoidokasta?" kysyi hän hätäisesti.
"On. Vajaan kilometrin matkan päässä, täältä, eräässä isänne torpassa."
"Lapsiko?" —
"Lapsi, hänellä on hirveä palohaava kyljessä."
Helvi katsoi hetken nuoren lääkärin tuntehikkaita kasvoja.