"Uskotteko, etten ole enään sama tyhjä, itsekäs olento, mikä olin vielä toissapäivänä, eilen…"
"Näen sen."
"Mitähän lienette tekin minusta ajatelleet?"
Helvin uusi mieliala huokui rohkeutta, vilpitöntä avomielisyyttä. — —
"Jos ette pahastu, niin sanon…"
"Voi sanokaa!"
"Olitte mielestäni sellainen hemmoteltu lapsi, jolle on annettu kaikki, eikä vaadittu mitään — ja siten tukahutettu sydämen kauneimmat äänet — niinkuin ruukkukasvi, joka asetetaan salin suotuisammalle paikalle ja jota väsymättä seinien sisällä hoivaillaan, mutta jonka —"
"Jonka ahtaaseen ruukkuun sullotut juuret eivät koskaan ole kostuneet luonnon voimakkaasta maaperästä ja joka ei koskaan, koskaan ole tuntenut auringon välitöntä suuteloa lehdillään! — Voi hyvä Jumala, kuinkahan paljon meitä sellaisia lieneekään…"
"Olkaamme iloisia kun niitä on nyt yksi vähemmän."
"On — on! Ja uuden elämäni aloitan viemällä Viijalle puhtaita lakanoita ja ravitsevaa ruokaa." —