Tuskin oli Jaakko päässyt ovesta ulos, kun kalvava kaiho täytti hänen rintansa ja hän olisi tahtonut jälleen lämpimään, armaaseen tupaan katselemaan Hiljaa ja pitelemään poikaa polvillansa…
Vastenmielisin, hitain askelin läksi hän kulkemaan pimeätä metsäpolkua, suurten kuusten humistessa vinhassa syksytuulessa. Kaukainen kotinsa ei ollut koskaan tuntunut niin kolkolta ja yksinäiseltä kuin tänä iltana. — — —
* * * * *
Siitä lähtien vieri aika yhä hitaammin Hiljankin mökissä. Katkeria hetkiä siinä oli kyllä ennenkin eletty, mutta toivo tulevasta oli ylläpitänyt, kulkenut kuin kaikki kannattava teräslanka päivästä päivään. — Vaan sitä ei ollut enään. — Eikä ollut niitä herttaisia hetkiä — kosteikkoja erämaassa, — jolloin äiti, poika sylissänsä, tuuditteli itsensä ja lapsensa valkoisilla tulevaisuuskuvilla onnelliseen uneen, niin pitkään ja sitkeään, että se kesti vuosikausia eikä loppunut ennenkuin pettymyksen katkera kalkki oli tyhjennetty pohjia myöten…
Sitten alkoi siellä ja täällä kuulua lisäksi ääniä, että isäntä aikoo ottaa häneltä mökin pois, kun saapi sen annetuksi toiselle paremmilla ehdoilla.
Se oli sydämmetöntä Hiljan mielestä, varsinkin, kun hän oli niin kiinnikasvanut tähän tupapahaseen ettei voinut muualla elämäänsä mahdolliseksi uneksiakaan… Tämä oli ollut hänen kotinsa siitä pitäen, kun ne yksinäiset ja kuitenkin vaiherikkaat ajat alkoivat. Pitikö hänen nyt todellakin luopua tästä? — Kun ei isäntää itseä kuulunut häätökäskyä tuomaan, tyyntyi Hilja vähitellen. Ehkäpä ne olivatkin taas niitä kyläläisten päättömiä puheita! — Ja voihan isäntä hänellekin vuokraa korottaa, veropäiviä lisätä, kyllä hän tekee, tekee kernaastikin, ennenkuin tietymättömälle taipaleelle lähtee. — Muutamana kesäisenä päivänä, kun vasta; vapautuneet aallot rantakiviä huuhtelivat, kiipesi Kaapro iloisesti äitinsä syliin sanoen:
"Lähdetäänpäs nyt suurella valkoisella laivalla isän luokse, kun järvessä ei ole jäätäkään enää!" —
"Voi sinua, pieni raukka… eihän meillä enää isää olekkaan…"
"Mutta — olihan meillä ennen… Oikein hyvä, oma isä?"
Hiljan silmät täyttyivät kyynelillä.