"Vieras se olikin, — vaikka me sitä omaksemme luulimme." — Hänen sieluansa kirveli, mutta hänen täytyi viimeinkin sanoa ne sanat.
"Voiko sitä olla vieras, vaikka on oma —-?" kysyi lapsi ja hänen silmiinsä tuli miettivä, lohduton ilme.
"Kyllä sitä näkyy voivan…"
Siitä ajasta lähtien kun kohtalon käänne lopetti Hiljan unelmien mahdollisuuden, alkoi Jaakon vakainen, järkkymätön mieli niitä rakennella. — Useimmin kun ennen, piti hänen pistäytyä kylälle, sen ainoan mahdollisuuden houkuttelemana, että sattumalta tapaisi Hiljan. Sillä ei hän ilennyt hänen mökillensäkään mennä, kun ei mitään asiata ollut, eikä sitä osannut aivan tikkusistakaan tehdä…
Pitkä korpitie, jota välistä ennen oli väsymykseen asti astellut, muuttui nyt puolta lyhemmäksi, mieluisaksi kävelymatkaksi. — Ja ne korpitien tuliset toiveet, herttaiset, hymysuuhaaveilut, ne nostivat latvojansa tiepuolessa kasvavien honkienkin ylitse, kohti suurta valoisaa taivasta — aavistuksien herkillä siivillä. —
Kun hän kerran tällaisella retkellään sai kuulla että merten takaa oli Kaapro Kalposen kuoleman viesti saapunut, — tunsi hän suurta levotonta iloa sydämessänsä, sellaista ikiääretöntä, joka vain aniharvoin ihmissieluun hulvahtaa, loistavana, mahtavana, rinnanääriä repien, — niinkuin tila siellä olisi asunnoksi ahdas ja matala riemun suurelle majesteetille…!
"Ehkä se voipi… ehkä kuitenkin kerran voipi tapahtua…" jupisi hän itsekseen takaisin mökilleen kulkiessansa ja tie oli hänestä sillä kertaa niin uskomattoman lyhyt, lyhempi kuin polku oman tuvan ovelta pihan ylitse kaivolle. —
* * * * *
Kulkiessaan kerran Hiljan asunnon ohitse löysi Jaakko Hiljan seisomassa pihaveräjällään masentuneena ja synkeänä. Kysyttyään hänen vointiaan, sai hän kuulla että isäntä oli täyttänyt aikaisemman uhkauksensa ja häätänyt Hiljan poikinensa pois mökistä.
Kertunahon Taavetti ottaa mökin puoltasuuremmalla veropäiväluvulla ja sitäpaitsi on hänellä täysikasvuisia lapsia, joista tarpeenvaatiessa saapi työvoimaa taloon, niin että mikäpä siinä auttoi… eihän hänellä ollut kirjoja eikä kontrahteja — ja jos niitä lie alunpitäin ollutkin, olivat ne ainakin nyt tuntemattomilla teillä, muitten niille sortuneitten matkassa. —