"Siitä olen jo kauvan ollut selvillä, isä. Kun poikasena kerran tein huvihuoneen piirustukset, sanoit sinä että näyttää siltä kun Eskolla olisi tulevaisuutta tällä alalla ja sitä minulla varmasti onkin! Saat uskoa, isä, että minä kerran vien arkkitehtuuriamme loistavan askeleen eteenpäin."
Isä hymyili. "Hyvä, olen siis selvillä ja tyytyväinen lasteni tulevaisuudesta."
"Mutta minuthan sinä aivan syrjäytät, isä", muistutti Elli "vai eikö sinua ollenkaan huvita tietää miksi minä aijon?
"Ah sinä! Noo — sinusta kaiketi tulee kunnianarvoisa pikku rouva, kunhan ennättää — ellet juuri vanhaksi piiaksi aijo", nauroi isä.
Ellin raikkaat kasvot peittyivät synkkiin pilviin ja silmissään loukattu ihmisarvo salamoi…
"Niin, tuomari Arvolahan on sinuun pahoin pikeytynyt. Ja, luullakseni, on hänen kainalossaan tulevaisuutesi turvattu", täydensi Kaarlo.
"Oi, kuinka te olette ilkeitä!" huudahti Elli. "Sekö se siis on tyttöjen päämäärä ja siihenkö heillä vaan on lupa pyrkiä? 'Tulevaisuus turvattu'… on se sekin yks' rääsyinen sana! Ikäänkuin meillä ei olisi oikeutta, niinhyvin kuin velvollisuuttakin, itse, omintakeisesti turvata tulevaisuuttamme!"
"Sillä tavallahan se asia kuitenkin tavallisesti tässä Jumalan luomassa maailmassa menee —"
"Tässä miesten muokkaamassa maailmassa — niin olemme epäilemättä lähempänä totuutta. Vai luuletteko, uskallatteko luulla Jumalasta jotain niin alhaista, äärimmäisen ilkeämielistä, että hän olisi sysännyt naisen siihen alennustilaan, missä tämä vuosituhansia on saanut värjötellä?"
"Elli, Elli — elä pidä noin suurta suuta. Ehkäpä ne vuosituhannet juuri kumoavat väitteesi —"