Mitä arvoa saattoi tuo vieras, muualta tullut mies, antaa talon vakautuneille ihanteille? — Mitä välitti hän niistä, kun hänellä oli itsellään toisia, mielestään parempia, asetettavaksi niiden sijalle.
Mutta hän, Aliina, jos antoi tuon tapahtua, oli syypää kaikkeen! — Ei riittänyt hedelmätön vastalauseen tekeminen; vaan oli astuttava ilmeiseen taisteluun kaikkien nähden — ja vietävä voittoon oma asia: palautettava joka alalla talon vanhat kunnioitetut elintavat.
Se päätös tiesi taistelua, sitkeätä, hellittämätöntä taistelua, jossa täytyi iskeä haavoja ja saada itse niitä enin. Mutta hän tunsi voivansa tehdä kaiken mitä asia vaati, nyt kun oli päässyt selville siitä, että se oli hänen epäämätön velvollisuutensa, jota ei voinut, eikä saanut kiertää. Hän alkoi hengittää helpommin, päästyään selville omasta itsestään! —
"Selma, minä haluaisin Miljan toiseksi palvelijaksi meille. Sitten tietäisin töiden luistavan."
* * * * *
Selma katsoi vähän ihmetellen emäntään. Pitkään aikaan ei hän ollut kuullut noin varmaa äänenpainoa hänen puheissaan.
"Miljalla taitaa olla naimisiinmenon hommat… sanovat… vieläkö tuo sitten köyristä lähtisi palvelukseen?"
"Elähän mitään! Kenen kanssa?" —
"Eikö se sen Heikin kanssa, palvelustoverinsa. Johan niillä on tuuma ollut valmiina monta vuotta."
Sitä ei Aliina ollut kuullutkaan.