Hän lähetti kuitenkin Miljalle sanan — sillä seurauksella, että Milja muutti köyristä Oijalaan.
"Hennoitpas erota pitkäaikaisesta palveluspaikastasi", sanoivat ihmiset.
Mutta hänellä oli siihen omat syynsä.
Jo useina vuosina olivat hän sekä hänen Heikkinsä panneet pienet säästönsä talteen, vastaisen kodin perustamista varten. Kovin suuret eivät ne vieläkään olleet sillä kumpikin oli vuodesta vuoteen auttanut vanhempiansakin. Mutta sitten, saman vuoden kevätpuoliskolla, oli Heikin vanhempien kotimökki palanut ja auttaakseen heitä jälleen toimeentulemisen taipaleelle, täytyi Heikin uhrata siihen kaikki säästönsä.
Ja niin oli hääpäivä siirtynyt hämärään tulevaisuuteen.
Suurempien ansioitten toivossa oli Heikki päättänyt lähteä tehtaantöihin ja Milja tahtoi päästä lähemmäksi kotimökkiänsä.
"Kohta se haalii koko Rajalan joukon ympärillensä", ilkkui Kalle Kustaa.
"Se on minun asiani", kuului Aliinan kylmä ääni.
"Vai sinun asiasi! On siinä minullakin sanomista, sillä minä tässä talossa kuitenkin isäntä olen — muista se!" kivahti Kalle Kustaa nyrkkiään näyttäen.
"Vai isäntä!" — Aliinan suupielissä nytkähtelee omituisesti, josta Kalle Kustaa ei tiedä, onko se itkua vai naurua, mutta emännän halveksiva katse nostaa hänen vihansa äärimmilleen.