Pikku-Hilma on yhtäpaljon kasvatti kuin palvelijatar, pienestä pitäen on hän talossa ollut. Hän on ihmeen pieni ikäisekseen ja senvuoksi yhdistetäänkin — yhdeksästätoista ikävuodestaan huolimatta — tuo "pikku"-sana hänen nimeensä. Hän on avomielinen, pirteä luonne, eikä hänet suuret silmänsä lakkaa hetkeksikään nauramasta. —
Tietämättään on hän jonkinlaisena yhdistävänä siteenä isäntä- ja palvelusväen välillä. —
Vaikka on varhainen aamu ja unta vielä silmännurkassa purkaa Pikku-Hilma jo iloista pätkää loppumattomasta lauluvarastostaan, asetellessaan maitosaavia telineelleen tarhan aidan vieressä.
Raita se kasvoi rannalla
Ja raidan alla myrtti —
Tämän kylän pojat on
Kuin kerjäläisen nyrkki…
Vaan kun hän huomaa emännän pihaportista tulevan herkiää hän laulamasta, kyyristyy Muurikin viereen ja alkaa vetää vaahtoavaa maitoa, niin että sinkkinen kiulu soi…
"Perttiläiset sanoivat, että heillä on antaa vanha vene siihen juhannuskokkoon, jos se taas tehdään kylän yhteinen", ilmoittaa hän sitten, kaataessaan Muurikin maitoa aidan yli siivilään.
"Niin kait se tehdään kun ennenkin. — Pitäisi vaan koettaa hommata muuta parempaakin huvia siihen, kun sitä tavallista kokko-humua."
"Mitäs siihen sitten —?"
"Olen ajatellut että ei olisi hullumpaa pitää siinä pojille pieni raittiusesitelmä. Ehkä se juhannus-yönä teroittuisi paremmin mieleen." —
"Tosiaankin!" — Pikku-Hilma on heti innostunut asiaan ja vielä maitokorvoa aittaan kannettaessa kehoittaa hän emäntää tekemään totta tuumasta.