"No jos vaan saataisiin esitelmän pitäjä." —
"Saataisiinko? Kyllä kait emäntä siihen sopivin lienee."
"Mene nyt suolle —!"
"Enkä mene! Olittepahan kansanopistossakin ollessanne pitänyt esitelmän."
"Ole nyt höpisemättä. — En minä sellaiseen kykene, toistahan se toki on kun jos vähän toverien kesken… Pitää pyytää opettaja Terhoa."
"Liittyipäs meidän Juhokin raittiusseuraan, sen jälkeen kun emäntä kerran sanoi sille ettei se ole mies eikä mikään, joka sekoittaa järkensä sellaisella myrkyllä ja tuhlaa vielä terveytensä ja rahansakin mokomaan liemeen." —
"Juholle valaisi asian oma älynsäkin, — eihän hän, Jumalan kiitos, pahimpia tuulihattuja ole."
Niinä kolmena päivänä, jotka vielä ovat jälellä sunnuntaihin, toivoo
Anna alituiseen hyvää kirkkomatkailmaa ja sen hän saakin.
Pieni sadekuuro aamuyöllä on sitonut maantien pölyn ja koko luonto uhkuu mehevintä tuoreutta.
Virstottain kahden puolen tietä kohoaa komeaa koivumetsää, jota Anna ylpeydellä katselee: