Hetkisen kuluttua keskeytetään soitto, tanssivat parit hajautuvat ja niitten tilalle kerääntyy pieni joukkue naisia ja miehiä, jotka heläyttävät ilmoille raikkaan säveleen. —
"Olet maamme armahin Suomenmaa
Ihanuuksien, ihmeen maa!
Joka niemehen, notkohon, saarelmaan
Kodin tahtoisin nostattaa. —"
Laulusta soiva heimoustunne lämmittää kuulijain mieliä ja suuri osa väestäkin yhtyy sen säveliin.
Se on monellekin tuutulaulua tutumpi. —
Vanha, sauvaansa nojaava ukko, joka seisoo vinoon kasvaneen kärrikkäpetäjän juurella, sieppaa ensisäveleen kajahtaessa lakin päästänsä, vaan päästyään selville siitä, ettei laulu olekaan "Jumalan sanaa" panee hän lakin jälleen paikoilleen. —
Laulun loputtua eroaa Anna laulajien joukosta ja menee istumaan Antin viereen kivelle.
"Kuuluiko miltään —?"
"Kuului kyllä. Kiitoksia vaan!"
"Olisit sinäkin tullut laulamaan."
"Milloinkas minä olisin oppinut…"