Kentän laiteella seisoo Pikku-Hilma hohtavin poskin ja nauraa heläyttelee toisten tyttöjen sukkeluuksille.
"Emäntä, minä olen tanssinut niin hirmuisesti!" virkkaa hän kun Anna ja
Antti lopettavat kierroksensa sille kohdalle.
"No nythän on juhannusilta!" —
"Ja se on vaan kerran vuodessa!" —
Anna hymyilee Pikku-Hilman innostukselle ja samalla huomaa hän kuinka Antti, kuin jotakin ennennäkemätöntä havaittuaan, kiinnittää katseensa tytön rusoittaviin kasvoihin. —
Samassa tulee opettaja Terho puhuttelemaan Annaa ja kun ohitse ryntäävä tyttöparvi työntää Antin syrjään, ei hän palaa enään puhelevien luokse, vaan seuraa siitä, missä on, heidän keskusteluansa.
Opettaja näyttää puhuvan innostuneesti, katseittensa alinomaa riippuessa Annan kasvoilla. Anna pudistaa toisinaan päätään, hymyilee epäillen ja selittää jotakin vilkkaasti, niinkuin torjuen. Sitten näyttää Terho kohteliaalla kädenliikkeellä pyytävän häntä istumaan ja kun Anna istuu lähellä olevalle kivelle, istuu opettajakin hänen vierelleen puhelua jatkamaan. —
Antti tuntee jotain kipeätä rinnassaan, siirtyy vielä muutamia askeleita kauemmaksi ja murahtaa melkein puoliääneen:
"Iso-Marttilan herraksiko sinä nälkäkurkikin pyrit."
Samassa leimahtaa hänessä kuin ukkosen salama, — hän tuntee alkohoolin hajua nenässään ja halua kulauttaa sitä monta, monta ryyppyä suuhunsa… Pikku-Hilma seisoo hilpeänä hänen lähellään ja kun Terho yhä vieläkin puhelee Annan kanssa, astuu Antti päättäväisesti Pikku-Hilman luokse, kiertää kätensä tytön ympärille ja pyörii nauraen hänen kanssaan pois.