Annan tyynessä ja myrskyssä vakainen olento on suuressa jännityksessä ja hän katuu jo, että on lupautunut koko runonlausuntaan. Mutta noustuaan kivelle ja oivallettuaan peräytymisen mahdottomuuden tyyntyy hänen mielensä kohta, — niinkuin tyyntyy laine, joka on ehtinyt iskeä rantaäyrästään vasten. Paperiarkki, johon hän tarkoitetulla selvyydellä on runonsa kirjoittanut, käypi tarpeettomaksi, kun hän säe säkeeltä yhä rohkaistuen alkaa lausua:
NUORISOLLE:
Sydämesi syvät pyrkimykset
Tähtää korkealle, ylöspäin!
Kokoele pienet kokemukses
Paina mieleesi ne, — täydentäin.
Elä arvottomaks itseäsi arvaa
Siitä yhteistyökin kärsivi:
Taistelijain rivi viel on harvaa –
Hyvän eteen uhraa voimasi!
Raittiuden puhtaan lipun alla
Taistele ja pyri eteenpäin.
Pimeyttä viel on kaikkialla:
Johda kansas mieltä valoon päin!
Eturivit vaikka kaatuisvatkin
Vanhain tapain kivimuurille,
Yli sen, — tai siihen seuraajatkin:
Voitto viimein tulee suurille! —
Nuoriso! — Sä Suomen kevät touko,
Suuri, ihana on sulla maa!
Poista riveistäsi raakuus outo,
Katso että se ei valtaa saa! —
Paljon hyvää antaa aikas sulle,
Mist ei ennen nähty untakaan —
Luoja voimaa suopi valitulleen
Tehtäväänsä toteuttamaan.
Kiitollisna, valppain riemumielin
Koita, tahdo siis sä täyttää ne
Vaatimukset, — sekä kirkkaat toiveet
Jotka kansas panee sinulle!
Näytä, että tahto, työ, on voimaa
Edistyksen peltosaralla,
Kun vaan määränpää on kirkastettu Eikä
"rivit" säästä vaivoja. —
— — — — — — — — — — — —
Päästyään loppuun ei Anna tunne sen kummempaa tunnetta kuin kotonaankaan, leivottuaan leivät laudalle nousemaan. —
"Täällähän on aivan kun mennä pyhänä Liukun kansanjuhlassa…" kuulee hän jonkun väkijoukosta sanovan.
"On täällä, veikkonen, lystimpikin…"
* * * * *
"Tuosta ne puhelivatkin!" selviää Antille Annan lausuessa runoaan ja kun Anna laskeutuu kiveltä, rientää hän empimättä hänen luokseen.
"Etkä kertonut minullekaan mitään tästä ennakolta!" —
"Mitenkäs minä, kun en varmaan itsekään tietänyt…"