"Jokos minun piti kuoleman sitten —?"
"No siltähän se on näyttänyt, kun ei ihmistä viikkokausiin kuulu, ei näy…"
"Liehän niitä muita mieluisimpiakin kävijöitä — teillä —."
Antti on niin hullunkurisen ynseä sitä sanoessaan, että Annan täytyy väkisinkin purskahtaa nauruun.
Mutta kun Antti yhä vaan murjottaa, muuttuu hänkin vakaiseksi ja tiedustaa syytä "ilmanmuutokseen."
Siihen kuitenkaan selvyyttä saamatta.
Annaa harmittaa Antin ivallinen ja ynseä käytös, — hänkin sanoo jonkun ohdakkeisen sanan — ja niin eroavat he, kumpainenkin suunnalleen, tyytymättömällä, myrtyneellä mielellä. — — —
* * * * *
"Narri minä olen, — oikein hitonmoinen narri!" jupisee Antti kiihdyksissään, kertaillen niitä sanoja monasti päivän kuluessa.
"Mutta en minä sitä enään kauvan ole!"