"Loppunsa on kaikella ilman alla. — Mutta laittakaa pojat rekienne nokat vähän pystymmät, helpommin kulkevat ensitalven paksussa hangessa." —
"Mistäs isäntä vielä tietää minkälaiset ensitalven hanget ovat?" —
"Kuret lensivät kovin korkealla lähtiessään." Isäntä huokasee raskaasti — "Korkealla lensivät, korkealla." — Sitten kertoilee hän muistojaan runsaslumisista talvista, minkälaista oli milloinkin ollut ja minkänäköisiä muotoja talvi milloinkin oli talon ympärille muovaellut.
Aittarivin eteen se ainakin juoksutti pitkän, kaarevaharjaisen kinoksen, jonka lävitse joka talvi korkea seinäinen tunneli puhkaistiin.
Mutta kerran, kun lunta oli ollut enemmän kuin kolmena talvena yhteensä, oli se eräänä pyry-yönä haudannut pienen jauho-aitan aivan näkymättömiin. —
Karjakko kun aamulla oli mennyt lehmille juomajauhoja hakemaan, ei ollut nähnyt edes harjaakaan — ja työtä siinä oli tehty, ennenkuin aitan ovi oli hangesta löydetty. —
"Taisivat jäädä lehmät sinä aamuna suurusjuomatta…"
"Jäivät ne, — hyvä kun illakseen saivat." — "Pikku-Hilma pelästyisi sellaista nietosta ihan kuollakseen —"
"Höpsis! — 'Pikku-Hilma' ei olekaan arkalasta kotoisin." —
Anna on jo pitemmän aikaa ihmetellyt, mikä on Pikku-Hilman muuttanut.