"Minä tahdon kuolla… minä tahdon kuolla…"
Kamala aavistus värisyttää Annan sydäntä ja pimentää hetkiseksi ilman hänen silmissään, kun hän kyyristyy alas itkevän viereen. —
"Emäntä, minä olen niin onneton…"
Sanat tulevat kiskomalla Pikku-Hilman suusta, mutta ääni tulkitsee estämättömästi kaiken sen, minkä sanat jättävät ilmaisematta…
"Kuka sinut on onnettomaksi tehnyt?"
"… Antti…"
"Antti! Perttilänkö, — vai —?"
Lause katkeaa emännän suuhun —
"Ohrapään…" kuuluu hiljainen kuiskaus.
"Ohrapään!" — kirkaisee Anna, ilma pimenee uudelleen hänen ympärillään, korvat alkavat suhista ja sydän jyskii vaikeroiden käsittämättömän tuskan kourissa.