"Anna, enkö minä enää milloinkaan voi nousta sinun silmissäsi?" —
"Täytä velvollisuutesi."
Antti katsoo kysyen. —
"Pikku-Hilmaa kohtaan."
Silloin päästää Antti itsestään Annan käden, lysähtää, kuin lyötynä lumiselle kivelle ja peittää kasvonsa käsillään.
"Ja sinua minä en koskaan, koskaan —" ruikuttaa hän.
"Et milloinkaan!"
"Anna, minä en voi —"
"Johan sinä olet voinut!"
"Mutta minä en voi mennä Hilman kanssa naimisiin — — — ja nähdä sinua…"