"Eihän ne lapset ole sitä näkemässä — sen varan olen kuitenkin pitänyt."
"Niinkuin ne eivät tietäisi missä olet ja mitä teet… Vai luuletko että minä jaksan koko ikäni pestä sinun isänkunniaasi lastemme edessä?"
"Olenkos sitä vaatinut sitten…"
"Puuttuu vielä se, että sinä sitä vaatisit."
Tuomas suuttui tavallisesti tällaisista keskusteluista näennäisesti — sentähden vaan, että hän katsoi miesarvonsa vaativan sitä — mutta sisässään hän myönsi Marin moitteet täysin oikeutetuiksi. — Hänen omatuntonsa oli aina ollut täydellisessä sopusoinnussa vaimonsa mielipiteitten kanssa.
* * * * *
Kun uusi oluttehdas oli kaksi vuotta "vaikuttanut" paikkakunnalla, tunsi tehtailija itsensä ja kukkaronsa täysin tyytyväiseksi. Liike alkoi luistaa paljoa paremmin kuin hän oli uskaltanut toivoakaan ja se sai hänet sekä hänen perheensä, onnellisten unelmien valtaan…
Salli-neiti, joka jo useita vuosia sitten oli saanut isältänsä luvan päästä Pariisiin, niinpian kuin varat vaan sen sallivat, näki nyt ihanimman toiveensa olevan täyttymässä. — Hän siunasi sydämessään isän viisasta ajatusta perustaa oluttehdas Kuusimäelle, sillä tämä toimenpide oli kasannut nekin setelit isän kassakaappiin, jotka antoivat hänelle mahdollisuuden päästä toivottuun, ihanaan maailmaan!
Hän oli vielä niin lapsellisen herttainen, tuo tehtailijan Salli-neiti, että melkein ilosta hyppeli, mitään muuta tekemättä, kun lähtöpäivä läheni.
"Ja nyt minä lähden kävelylle, sanomaan jäähyväiseni ihanalle kotiseudulle!" riemuitsi hän solmien hatun sinistä harsoa leukansa alle. Ja meni.