— Hirveä olento! huudahti Kaarina. Mitä tyttöjen sitten pitäisi hänen mielestään tehdä?
— Keittää ruokaa. Ommella ja työskennellä liikealalla.
Tässä tyttöjen vuoropuhelu katkesi, kun maisteri taas hätääntyneenä huusi Plotinaa etsimään hänelle jotakin kirjaa, jota hän tahtoi näyttää pojille.
— Hauskoja ihmisiä, vaikka jonkin verran omituisia, lausui Mauno, kun nuoret olivat kotimatkalla.
— Mutta sanopas, miksi tuo tyttö pukee itsensä noin lievimmin sanoen merkillisesti, huomautti Erkki. Hänhän on miltei kuin kuljeksiva tilkkupeite.
— Voi, älä naura, hänellä on siihen omat syynsä, huudahti Kaarina ja kertoi pojille täti Simolan kangaskaupasta ja jäännöspaloista.
— Täti Simola tarvitsisi pienen läksytyksen, huomautti Erkki nauraen. Tuollainen kitupiikki.
Illalla vuoteessaan Kaarina laati kokonaisen sotasuunnitelman käytännöllistä ja saitaa rouva Simolaa vastaan. Ja kun hän uskoi suunnitelmansa Sikelle pyytäen hänen apuaan, suostui tämä siihen mielellään. Hän sai äitinsäkin taipumaan tuumaan; ja heti koulutuntien päätyttyä marssi luudilla, pesurievuilla, pölyhuiskuilla ja harjoilla aseistettu pieni joukko Mökkiä kohti. Manne oli saanut vihiä hommasta ja tarjoutui huvitettuna mukaan.
— Voinhan kantaa vettä ja halkoja, ellen pysty lattioita pesemään.
Kun ihmeellinen seurue astui sisään ovesta, riensi Plotina, joka ikkunasta oli nähnyt tulijat, vastaan.