— Eikö herrasväki ole kotona? kysyi rouva äreästi.
— He lähtivät laivasillalle maisterin kälyä vastaan, sanoi Kaarina ja niiasi uudestaan. Myöhästyivät tietysti ja menivät toista tietä, ajatteli hän itsekseen.
Rouva ojensi käskevällä liikkeellä matkalaukkunsa Kaarinalle.
— Vie tämä makuuhuoneeseeni. Missä teidän eteisenne on?
— Rouva on hyvä ja seuraa minua, sanoi Kaarina nöyrästi. Häntä alkoi huvittaa palvelustytön osa.
Hän auttoi päällystakin rouvan yltä ja vei hänet Plotinan huoneeseen. Tarkastelevin silmin mittasi rouva Simola huonetta.
— Hm, sanoi hän puoliääneen, tytöllä näkyy olevan verraten siistiä ja puhdasta — tuopas minulle lasi vettä, huusi hän keittiöön.
Kun Kaarina oli ojentanut hänelle vesilasin, kysyi rouva Simola:
— Oletko ollut talossa kauankin?
— En, en kauan, vastasi Kaarina. Samassa juolahti hänen mieleensä, että hän ehkä saattoi tehdä ystävilleen palveluksen. Hän lisäsi siis empien ja nöyrästi: — Mutta minä pidän paljon neidistä ja maisterista, on vain niin ikävä, että heillä on niin paljon vaikeuksia.