Muutaman minuutin kuluttua saapuivat maisteri ja Plotina. He olivat sekä hämillään että pahoillaan ja vastaanottivat onnettoman näköisinä ankaran sukulaisensa esitelmän aiheesta: mitä täsmällisyyden puute ja saamattomuus saavat aikaan.
— Se on näetkös, Kristoffer hyvä, ollut sinun elämäsi suuri virhe, ettet koskaan ole ollut täsmällinen. Ja mihin se on johtanut? Täällä sinä nyt istut viheliäisessä maalaiskylässä yksinäisenä ja unohdettuna ja pengot vanhoja kellastuneita papereita sen sijaan, että olisit opettajana jossakin arvossapidetyssä oppilaitoksessa tai ehkäpä yliopiston professorina. Toiset sinua typerämmät ovat päässeet kiipeämään paljon korkeammalle.
— Sinä olet, Jumala paratkoon, aivan oikeassa, Sohvi-käly, huokasi maisteri ja näytti onnettomalta kuin koulupoika rehtorinsa edessä.
— Rakas täti, oikeastaan se oli minun syyni, että myöhästyimme, uskalsi Plotina kohottaa ääntään isän puolustukseksi.
Rouva Simola kääntyi äkkiä tyttöön.
— Sen pahempi, sinun pitäisi olla isääsi ymmärtäväisempi. Mutta sinä tietysti istuit myöskin nenä kirjassa. Ei kai tässä talossa muuta tehdäkään kuin luetaan. Ja tuo kauhean nenäkäs palvelustyttö tai apulainen lukee kai myöskin romaania keittiössä, koska ei päivällinenkään ole valmis. Olen tietysti nälissäni matkustettuani viisi pitkää tuntia epämukavassa ja likaisessa laivassa.
Plotina riensi pelästyneenä keittiöön.
— Kutsu vain pöytään, ruoka on valmis, sanoi Kaarina.
— Etkö sinä tule syömään?
— En, minä olen tällä kertaa vain sinun keittiöapulaisesi.