Plotina koetti estellä, mutta Kaarina pisti ruokatarjottimen hänen käteensä. — Kas niin, ei mitään vastaväitteitä, mene sisään nyt vain.
Plotina totteli hämmentyneenä. Sohvi-tädin tuima katsanto lauhtui, kun höyryävä vihannesliemi ilmestyi pöytään. Mielihyvällä hän totesi sen olevan varsin maukasta. Syötyään vielä aimo annoksen kalaa ja jälkiruokaa hän tyytyväisenä siirtyi juomaan kahvia Plotinan huoneeseen, jonne Kaarina oli kattanut sievän kahvipöydän.
— Myönnän, sanoi Sohvi-täti viedessään höyryävää kahvikuppia huulilleen, ettei tämä teidän kotoinen järjestyksenne sentään ole niin perin nurinkurinen, kuin miksi sitä olin kuvitellut. Ehkäpä sinusta vielä tulee ihminen, Plotina. Kunpa sinulla vain olisi toinen nimi! En ymmärrä, kuinka äitisi saattoi suostua tuohon hirvittävään pakanalliseen nimeen. Plotina, miksi ei yhtä hyvin platina tai tina.
— Anteeksi, käly rakas, huomautti maisteri säveästi, Plotina oli älykäs roomalainen keisarinna, ja hänen mukaansa onkin tyttäremme saanut nimensä.
— Loruja, minä en näe mitään järkeä siinä, että lapsille pannaan pakanallisten keisarinnojen nimiä. Ja onko sinusta sitten hänessä mitään ruhtinaallista? Minun mielestäni hän on pieni mitätön tyttölapsi. No niin, onnettomuus on nyt kerran tapahtunut, ja lapsi raukka on itse siihen viaton.
Kaarina naureskeli itsekseen keittiössä, missä hän pesi astioita, Sohvi-tädin puheille. Olipa vahinko, ettei hän enää uskaltanut mennä hänen kanssaan juttelemaan. Plotinan täti näytti varsin rehdiltä ihmiseltä. Hän asetti astiat kaappiin ja viittasi Plotinan keittiöön.
— Minun täytyy mennä, Tullan väki on jo ehkä palannut kotiin. Pidä hyvä huoli illallisesta ja muista kaikin mokomin tehdä vuode mukavaksi. Toivoisinpa, ettet näyttäisi noin apealta.
— Sohvi-täti on niin peloittavan tarkkanäköinen, kuiskasi tyttö, huomasin hänen ainakin viisi minuuttia tarkastavan erästä mustepilkkua pöydässäni.
— Ehkä hän on parempi kuin miltä näyttää, lohdutti Kaarina ystäväänsä.
Kaarina olisi mielellään seuraavana päivänä pistäytynyt Mökillä kuulustelemassa, miten asiat siellä luistivat. Mutta hän ei päässyt tunneiltaan, oli luettava entistä ahkerammin, ehtojen suoritusaika läheni. Maunoa ja Erkkiä hän ei tavannut kuin kerran, silloinkin vain pikimmältään laivalaiturilla, kun he olivat poislähdössä. Veljekset pyysivät häntä hartaasti kotiinsa heidän kanssaan.