— Kylläpä sinusta on hauska lähteä meiltä pois, sanoi Manne hiukan katkerasti. Eipä sinulla tosiaan ole täällä kissanpäiviä ollutkaan.
— Olisit jäänyt siihen asti, kun koulut alkavat, niin olisimme matkustaneet yhdessä, virkkoi Iisa.
— Tehän lähdette kuitenkin jo viikon lopulla ehtoja suorittamaan. Mitä minä täällä sitten enää tekisin!
Iloissaan ei Kaarina malttanut pysyä sisässä. Hän houkutteli tytöt mukaansa kävelylle. Maantiellä he tapasivat Plotinan.
— Kaarina, minulla on niin paljon sinulle kertomista. Etkö tule meille?
— Kävellään mieluummin. Saatetaan tytöt kotiin, niin tulen sitten saattamaan sinua. Minullakin on uutisia.
Kaarina näytti Sohvi-tädin kirjettä.
— Sinä tietysti ilmaisit minut.
— Niin, enhän voinut muutakaan, kun hän kysyi nimeäsi. Nähtävästi hän epäili, ettet ollut mikään tavallinen apuihminen. Kaarina, täti ei ollut lainkaan niin peloittava kuin luulin. Me istuimme illalla kahden minun huoneessani, hän kertoi minulle paljon äidistäni. Luulen nähneeni kyyneliä hänen ankaroissa silmissään. Sitten hän rupesi kyselemään olojamme ja teki sen niin lyhyesti ja täsmällisesti, että minun ei auttanut kierrellä, totuus tuli ilmi kaikessa alastomuudessaan. "Herranen aika, lapsi", huudahti hän silloin, "miksi et ole minulle mitään kaikesta tästä kirjoittanut? Olen itsekäs vanha nainen, mutta niin kovasydäminen en sentään ole, että antaisin ainoan sisareni lapsen kärsiä puutetta. Mene nyt nukkumaan, minä tahdon lähemmin ajatella asiaa." Seuraavana aamuna hän piti pitkän nuhdesaarnan meille epäkäytännöllisyydestämme, mutta lopuksi hän ilmoitti päättäneensä varata minulle kuukausirahan sillä ehdolla, että käyttäisin sen taloudellisiin menoihin enkä joutaviin kirjoihin ynnä muihin hassutuksiin, kuten hän lausui. — Koko päivän hän sitten oli oikein leppeä ja ystävällinen, isä raukallekin. Luulenpa melkein hänen hiukan pitäneen minusta, lopetti Plotina kertomuksensa. Eihän se ole ihme, lisäsi hän vaatimattomasti. Olihan äitini hänen sisarensa. Ja ajatteles, lähtiessään hän pisti kouraani sadanmarkan setelin. Eikö se ole suurenmoista, minulla ei koskaan ole ollut hallussani kymmentä markkaa suurempaa rahaa.
Plotinan kasvot hehkuivat mielihyvästä. — Mutta minun täytyi kertoa hänelle siitä suursiivouksestanne. Hän olisi muutoin luullut minua paremmaksi kuin mitä olen. Hän nauroi sydämellisesti puuhillenne.