— Tuoko? Sehän on Plotina.
— Plotina, sepä hassunkurinen nimi.
— Hassu hän on itsekin ja isä vieläkin hassumpi, sanoi Iisa halveksivasti. Huomasitko, Sikke, hänellä oli joitakin kirjoituksia kainalossaan. Maisteri on tietenkin taas saanut repposet jollekin suurelle nerontuotteelleen.
Kaarina loi puhujaan kysyvän katseen, ja Sikke lausui haukotellen:
— Mistä sen arvaat?
— Kuulin postineidin juttelevan äidille, että maisteri tuon tuostakin lähettää sepustuksiaan sanomalehtiin ja kustantajille, mutta ne palautetaan säännöllisesti hänelle takaisin. Kukapa viitsisi painattaa mokoman löyhkäpään sepustuksia.
Kaarina katseli poistuvan tytön jälkeen. Hän näytti niin säälittävältä, niin pieneltä astuessaan pölyisellä tiellä hiukan kumarassa. Olikohan hän kuullut Iisan sydämettömät sanat?
— Niin, sanoi Sikke hitaasti, parempi olisi, etteivät he tuhlaisi rahoja postimaksuihin. He tarvitsevat kyllä joka pennin omaan ruokaansa.
— Ovatko he köyhiä? kysyi Kaarina osaaottavasti.
— Köyhiäkö! He eivät omista muuta kuin pienen mökkipahasen ja maapalstansa. Luulenpa, että he niinkuin sadussa kerrotaan, syövät homehtuneita leivänpalasia ja silakanpäitä, selitti Iisa ylimielisesti.