— Käyttekö te koskaan heidän luonaan?
— Emme, vastasi Iisa niskojaan keikauttaen. Äiti ei pidä siitä, että seurustelemme kaikenlaisten ihmisten kanssa.
— Niin, lisäsi Sikke, joka tavallisesti oli sisarensa kaikuna, äiti tahtoo, että seurustelemme sellaisten kanssa, joista meillä on hyötyä ja jotka merkitsevät jotakin.
Iisa mulautti kiukustuneen katseen avomieliseen Sikkeen.
— Sinä olet tyhmä kuin lammas, Fransiska, — Iisa sanoi aina Fransiska tahtoessaan nolata Sikkeä — käsität äidin sanat oman typerän pääsi mukaan. Maisteri ja Plotina eivät seurustele paljon kenenkään kanssa täällä, kaikki nauravat heille. Maisteri oli ennen opettajana jossakin koulussa, olen kuullut kerrottavan, mutta kun hän ei kyennyt pitämään oppilaitaan kurissa ja muutenkin oli sopimaton toimeensa, täytyi hänen ottaa ero, ja silloin he muuttivat tänne asumaan. Mutta hän on hyvin ylpeä ja luulottelee olevansa suurikin tiedemies — voitteko ajatella hassumpaa — ylpeä, vaikka on köyhä, se on kerrassaan naurettavaa.
Pari päivää myöhemmin oli pikku pappilassa kutsut. Hilja, kappalaisen järjestyksessä toinen tytär, täytti viisitoista vuotta. Tullan nuoret olivat myös kutsutut ja valmistautuivat ilomielin kesteihin, jotka olivat ensimmäiset sinä kesänä. Iisa oli juhlan kunniaksi käyttänyt äitinsä käherryssaksia ja istui paraillaan peilipöydän ääressä suorimassa hiuksiaan. Tyytyväisenä kiharoihinsa hän vielä siveli niihin hiukan briljantiinia, kuten oli nähnyt äitinsäkin tekevän.
— Nyt sinä panit sitä liian paljon, sanoi Sikke. Tukkasi on kuin liimattu.
— Hyi, miten se haisee merkilliseltä, huomautti Kaarina.
Iisa vei pullon nenäänsä ja ponnahti äkkiä pystyyn.
— Tämä ei ikinä ole briljantiinia. Joku on vaihtanut pulloni. — Kuka?