— Minun äitini ei sallisi minun lähteä vieraisiin leipääni syömään, heitti Iisa pisteliäästi.
Kaarina punastui ja puraisi huultaan. Teki mieli vastata jotakin häijyä, mutta Sikke ehätti selittämään.
— Ei äitikään salli Iisan käyttää puuteria. Hän sanoo sen turmelevan ihoa, mutta Iisa ottaa salaa. Hän oppi kaupungissa sen taidon.
Sisaren avomielisyys ei suinkaan ollut omiaan parantamaan Iisan muutoinkin mustaa mieltä. Surkeana, silmät vesissä, tukka puuterin ja vernissan peitossa hän istui peilin ääressä. Kaarina oli loukkaantuneena vetäytynyt syrjään.
— Ei tästä hyvää synny, huokasi Sikke kaadettuaan puolet puuterirasian sisällyksestä Iisan päähän. Minä menen noutamaan äitiä.
Rouva Tulla saapui ja iski kauhistuneena kätensä yhteen nähdessään tyttärensä sekasotkuisen pään. Iisa puhkesi uusiin kyyneliin ja syytöksiin Mannea vastaan, ja Ralle, joka oli seurannut äitinsä hameen liepeissä, juoksi kertomaan isälle.
Käherryspihtien, ahkeran harjaamisen ja kampaamisen avulla saatiin Tisan tukka viimein sellaiseen kuntoon, että voitiin lähteä pappilaan. Mutta kylätuuli oli pois puhallettu, Mannen täytyi rangaistukseksi jäädä kotiin, ja Iisa ja Kaarina murjottivat kumpikin omalla tahollaan.
Pappilassa istuivat nuoret jo kahvipöydän ääressä, joka oli katettu tuuheaan sireenimajaan. Hilja riensi vieraita vastaan.
— Kas vain, huudahti Sikke, kun tytöt astuivat kukkalavoilla reunustettua käytävää pitkin. Plotinakin on täällä. Jopas jotakin!
— Niin, vastasi Hilja matalalla äänellä. Äiti tahtoi, että pyytäisin Plotina rukan. Mutta kylläpä kovalle otti, ennenkuin sain hänet tulemaan. Tiedättehän, miten ujo ja ihmisarka hän on. — Mutta hyvänen aika, Iisa, sinäpä olet oudon näköinen! Olet ruvennut kampaamaan tukkasi eri lailla kuin ennen.