Pentti, Hiljan veli, apteekkioppilas, mutisi hyväksyvästi. Hän oli Kaarinan innokas ihailija ja vietti esimiehensä, apteekkarin, harmiksi suuren osan päivästään ikkunan ääressä nähdäkseen vilahduksenkaan Kaarinasta ja lähetti hänelle usein Hiljan mukana pastilleja ja hajuvettä. Kaarina istui Plotinan viereen, mutta huomasi pian tuottavansa tytölle enemmän rasitusta kuin hupia. Kaikista hyväntahtoisista ponnistuksistaan huolimatta hän ei saanut keskustelua sujumaan vierustoverinsa kanssa. Hän sai vain yksikantaisia ja vältteleviä vastauksia kysymyksiinsä ja huomautuksiinsa. Tyttö näytti pikemmin vaivaantuneelta kuin iloiselta hänen naapuruudestaan, pusersi nenäliinaa käsissään ja kierteli vartaloaan hermostuneesti. Kaarina sattui vilkaisemaan hänen jalkoihinsa ja huomasi kenkien olevan rikki kärjistä. Toisessa sukassa oli reikä.
Kaarinan suu vetäytyi hymyyn. Muistui mieleen hyvä ystävä, Iris Klewe, jonka sukissa oli usein parsimattomia reikiä, niin että toverien vuoronperään oli tapana parsia hänen sukkavarastoaan.
Plotinan katse oli seurannut häntä ja huomannut hymyn. Hätäisesti hän vetäisi jalkansa tuolin alle ja pusersi entistään tuskaisemmin nenäliinaa käsissään.
— Kaarina, kuului Hiljan iloinen ääni toiselta puolen lehtimajaa. Etkö tule pelaamaan krokettia? Pelataan kolmessa puolueessa. Iisa ja Pentti himoitsevat voittaa vuoronsa. Sinä kai et halua tulla mukaan, Plotina?
— En, vastasi Plotina hiljaa. Minä jo menenkin kotiin.
— Älä toki, ethän ole vielä saanut maistaa syntymäpäiväkakkuakaan. Se on tällä kertaa vallan mainio. Kirsikkahillolla koristeltu.
— Kiitos, minun täytyy mennä auttamaan isää.
— Puh, huudahti Pentti enemmän hyväntahtoisesti kuin hienotuntoisesti. Anna sinä isä-ukon raapustaa yksin sepustuksiaan. Ei niitä sentään kukaan lue.
— Jää sinä vain kakkua syömään, Plotina, kehoitti Iisakin — ei kai sellaisia herkkuja Mökissä tarjota. Ellei Klio mahdollisesti ole ruvennut lypsämään kultarahoja, lisäsi hän toisten nauraessa.
Plotina lennähti punaiseksi. Kaarinan valtasi lämmin myötätunto. Seistessään iloisten, hyvinpuettujen ikäistensä keskellä puhui Plotinan koko laiha, kulunut olento puutteen ja kärsimysten mykkää kieltä. Ei kukaan näistä onnellisista, huolettomista syntymäpäivävieraista ollut ilkeä, ja kuitenkin he saattoivat olla armottomia köyhää tyttöä kohtaan aavistamattakaan, miten heidän ajattelematon pilansa häntä loukkasi.