— Voi äiti, Kaarina puristi äidin kättä, miksi et ole minulle kirjoittanut, millä kannalla asiat olivat? Mainitsit vain melkein kuin ohimennen isän vanhasta vaivasta, kiusallisesta leinistä. En voinut arvata hänen olevan näin huonona. Oikein kauhistun, kun ajattelen, että minä olen täällä vain pitänyt hauskaa huolettomuudessani, silloin kun isä on kärsinyt ja sinä hänen kanssaan.
— Et olisi kuitenkaan voinut meitä auttaa, Kaisu, koulutyösi vain olisi siitä kärsinyt. Kati on ollut minulle suureksi iloksi ja avuksi, hän on lukenut ääneen isälle ja auttanut, missä on tarvittu. Et usko, kuinka hän on kehittynyt.
— Niin, mutta minä olen jäänyt aivan ulkopuolelle kaiken.
— Sinun aikasi kyllä vielä tulee; siitä nyt juuri aionkin puhua kanssasi. Lääkäri, joka isää hoitaa, arvelee, että on välttämätöntä hänen lähteä jonnekin kylpylaitokseen ulkomaille, luultavasti Ranskaan, Aix les Bainsiin, jossa on mainioita rikkilähteitä. Olemme sen vuoksi todellakin tuumineet lähteä, niin pian kuin isä suinkin pääsee liikkeelle, toivoakseni toukokuun lopulla.
— Siis kesäksi — oi äiti! huudahti Kaarina mielipahalla.
— Niin, ikävähän on juuri kesäksi lähteä pois, kun sinäkin pääset kotiin.
— Ja kauanko viivytte? Kenties koko kesän?
— Luultavasti.
— Miten käy sitten Lanterin, äiti, meidän, lasten, ja puutarhan ja kaiken? Tämähän on hirveätä!
— Jos olisit nähnyt isän kärsimyksiä tänä keväänä, et noin puhuisi, Kaisu. Äidin äänensävyssä oli moitetta.