— Anteeksi, rakas äiti, olen kovin itsekäs. Eihän mikään tietysti ole ikävää, kun isän terveys on kysymyksessä. Mutta tuntuu kauhealta ajatella kesää ja Lanteria ilman sinua ja isä kultaa.
Tohtorinna oli hetken ääneti. Sitten hän lausui:
— On vielä muuan seikka, josta minun täytyy sinulle puhua. Lääkäri, joka hoitaa isän virkaa hänen sairautensa aikana, on pyytänyt saada Lanterin asunnokseen. Hän on varakas ja tarjoo siitä varsin korkean vuokran.
— Mutta, äiti, ettehän ole siihen suostuneet? Meidän kaunis kotimme, rakas Lanterimme vieraiden hallussa! Mahdotonta!
— Isän tauti on jo maksanut paljon, ja olo kylpylaitoksessa nielee tuhansia. Me emme ole rikkaita, Kaarina, pienikin summa on tervetullut lisä varoissamme tätä nykyä.
Kaarina aivan jähmettyi. Hänen ei koskaan ollut tarvinnut tähän asti ajatella elämän aineellista puolta. — Minne me lapset sitten joudumme? kysyi hän matalalla äänellä.
Tohtorinna huokasi.
— Se seikka on kyllä tuottanut minulle paljon päänvaivaa. Olen suunnitellut sitä ja tätä, ja viimein päätin kirjoittaa täti Jenny Sorolalle pyytäen, että hän ottaisi teidät luokseen. Hän lupasikin sen tehdä.
— Jenny-tädin luo!
Tohtorinna kietoi käsivartensa tyttärensä ympäri.