— Rakas lapsi, älä tee tätä minulle vaikeammaksi, kuin mitä se muutoin on. Tunnenhan minä Jenny-tädin, ja tiedän, että teillä, varsinkin sinulla monessa suhteessa on vaikea hänen luonaan. Mutta hän on kuitenkin isän sisar, ja vaikka hänellä onkin omituisuutensa, tulee hän omalla tavallaan pitämään teistä hyvää huolta. Siinä suhteessa olen aivan rauhallinen. Ole sinäkin järkevä, tyttöni.
Kaarina huomasi kyyneleitä äidin silmissä. Samassa tuokiossa hänen mielialansa vaihtui.
— Tiedätkö, äiti, minä suorastaan häpeän. Täällä minä istun ja teen tyhmiä vastaväitteitä, silloin kun sinä olet suunnitellut ja tuuminut kaikki valmiiksi Jenny-täti on Jenny-täti, siitä ei mihinkään pääse, mutta eihän kesä ikuisesti kestä. Koetan välttää kaikkia kareja hänen suhteensa. Ollihan on hänen kummipoikansa ja tädin suuri suosikki. Kyllä me tytöt aina jotenkin tulemme toimeen.
Tohtorinna painoi suudelman tytön otsalle.
— Nyt tunnen tyttöni. Katsos, on varsin tärkeätä, että isän ei tarvitse huolehtia raha-asioista. Kuten äsken sanoin, maksaa hänen viransijaisensa Lanterista harvinaisen hyvän vuokran, ja sen lisäksi hän ottaa hoitaakseen puutarhan erinäisillä ehdoilla. Hän on näet innostunut kasvitarhan- ja kukkainviljelijä. Isä on niin iloinen tietäessään, että hänen rakas puutarhansa on hyvissä käsissä. Isä rukka, hän kantaa vaivansa ihailtavan kärsivällisesti. Mutta nyt meidän täytyy erota, lapseni, isä kai jo odottaa minua, ja sinun on painauduttava läksyjesi ääreen.
Kun Kaarina hetkistä myöhemmin astui Eläintarhan varjoisaa tietä kaupunkiin päin, oli hänen mielensä syttä synkempi. Hänestä tuntui, että hän oli onnettomin olento maailmassa.
II.
Siiri Vuorio paiskasi algebrankirjansa pulpetinkannelle, niin että pamahti.
— Hei, nyt minä sinut suolaan, senkin kiusankappale, vihoviimeinen ilkimys!
— Ja minä, ja minä! Olkoon onneksi!