Huutaen ja nauraen pojat läimähyttivät enemmän tai vähemmän risaiset kirjansa pulpeteille.
— Ajatelkaas, kokonaista kolme ihanaa kuukautta ilman kielioppia, ilman Pythagorasta, ilman vuosilukuja ja kirkko-isiä! huusi Kaarina.
Luokassa vallitsi lievimmin sanoen vilkas mieliala. Pojat istuivat pulpeteilla jalkojaan heilutellen, toiset tanssivat ympäri huonetta intiaanihyppyä. Muutamat siisteimmistä tytöistä järjestivät koulupöytiään, pyyhkivät pölyn, tyhjensivät roskat paperikoriin ja repivät rikki kirjeitä, joita lukukauden kuluessa oli pulpettiin kasaantunut sekä luvallisia että luvattomia teitä. Kaikki huusivat ja puhuivat yht'aikaa.
Elsa Heinonen istui paikallaan nyyhkyttäen, vesissä silmin.
— Älä nyt sentään sula, Elsa-tyttö, lohdutteli Jussi, hänen vierustoverinsa. Sainhan minäkin ehdot, niin että paukahti, mutta en silti aio vesilätäköksi ruveta.
— Sinulla ei olekaan vanhempia sisaria niinkuin minulla, jotka yhtä mittaa toruvat.
— Eipä ei, mutta näetkös, minulla on isä, ja aika faari hän onkin saarnaamaan.
Maiju Väyrysen pyöreät, punaiset posket olivat tavallista vakavammat. Hänkin oli saanut ehdot saksan kielessä ja algebrassa.
— Huh, puhisi hän, että tyttöjen sentään täytyy näin kauheasti rääkkääntyä. Mutta minä jätän koko koulun, sen totta tosiaan teen, ja rupean karjakoksi. Ylioppilasta minusta ei kuitenkaan kuuna kulloisna päivänä tule. Lehmiä sitävastoin hoitaisin vaikka koko ikäni. Voi, jospa tietäisitte, kuinka hauskoja pikku vasikat ovat, niin herttaisia ja sieviä. — Ja pappilan suurta karjaa muistellessa palasi Maijun kasvoille niille niin ominainen tyytyväisyys ja hyvätuuli.
— Se oli oikeata puhetta, huusivat pojat nauraen. Eläköön karjakko Maiju Väyrynen! Alas geometriset sarjat ja logaritmit!