— Rallen minä ainakin pidän kotona, sanoi kunnallisneuvoksetar päättävästi.
— En minä jää kotiin, en jää, huusi Ralle.
— Ei Ralle lähde äidin luota minnekään, maanitteli rouva Tulla. Vehmasmäellä on käärmeitä ja vihainen sonni.
— Ralle on kotona ja syö karamellia, Rallen jalat kastuvat siellä, Ralle saa hammastautia ja reumatismia kostealla maalla istuessaan, ivaili Manne.
Rallen suu meni pahasti irveen. Joka hetki saattoi odottaa hänen ratkeavan kauheaan ulvontaan.
— Ralle, Ralle kulta, lohdutteli äiti. Ei Ralle huoli itkeä. Mietitään asiaa. Rallen suu vetäytyi takaisin luonnolliseen asentoonsa. Hän oli oppinut ymmärtämään, mikä vaikutus hänen parkumisellaan oli muiden perheenjäsenien hermoihin ja käytti tietoaan erinomaisena valttina tahtonsa saavuttamiseksi.
Kun asiaa oli pohdittu vielä tunnin verran, päätettiin lähteä matkaan seuraavana aamuna varhain. Ukko Tulla oli tottunut liikkumaan aikaisin, päivää ei saanut suotta tuhlata. Kunnallisneuvoksetar huokaili ja päivitteli ja ryhtyi viimein Siken avulla matkavalmistuksiin.
— Minä menen Hilja Saarisen luo hyvästille, tule sinä, Kaarina, mukaan, sanoi Iisa.
— Ellei minua täällä tarvita? Kaarina kääntyi kysyvästi kunnallisneuvoksettaren puoleen. Hän oli vähitellen tottunut siihen, ettei saanut käyttää aikaansa oman mielensä mukaan.
— Lähtekää vain, lupasi rouva Tulla. Sikke panee kyllä sinun tavarasi kokoon, Iisa.