— Mahdotonta, sopersi hän. Hän näyttää niin ystävälliseltä. Eihän hän voi olla niin tunnoton.
— Hän tahtoo rakentaa huvilan tälle paikalle. Se on sopiva kohta, lähellä hänen sahalaitostaan.
Kaarinan sydäntä kouristi. Hän muisti rouva Tullan ylpeydellä puhuneen uudesta komeasta huvilasta, jonka he aikoivat rakentaa.
— Mutta täytyyhän voida näyttää toteen, että olette maksanut kauppasumman, väitti hän hehkuvin poskin.
— Sen olisi isä voinutkin, jos kauppakirja olisi ollut säilössä, mutta se on hävinnyt, ja me olemme etsineet sitä kaiken päivää. Plotinan pää vaipui rintaa vasten, ja tukahutettu nyyhkytys värisytti hänen hentoa ruumistaan.
— Hävinnyt! toisti hänen isänsä kumealla äänellä. Kaarina polvistui Plotinan viereen ja kiersi käsivartensa hänen ympärilleen.
— Älä murehdi, Plotina kulta, on aivan mahdotonta, että semmoinen vääryys voisi tapahtua. Usko minua, oikeus voittaa kyllä.
— Historian kulku ei aina sitä todista, huokasi maisteri.
Nähdessään isänsä perin masentuneena kohotti Plotina päätään.
— Siinä minä uskallan olla toista mieltä, muistelepas esimerkiksi persialais-kreikkalaisia sotia.