— Riennetäänpä kalasaunalle, Iisa, joudutti hän. Minulla on aivan sellainen tunne, että meitä on tultu noutamaan.
Iisan kasvot kirkastuivat. Toisen luja usko tarttui häneenkin. Juoksujalkaa he alkoivat painautua saunarantaan päin. Mutta perille päästyään he pettyneinä seisahtuivat. Laaja, autio ulappa levisi heidän silmäinsä eteen, mutta ranta oli yhtä tyhjä kuin ennenkin.
Iisa heittäytyi mättäälle istumaan, peitti kasvot käsiinsä ja purskahti valtavaan itkuun.
— Olisit voinut olla minulle turhia luulottelematta, kuului nyyhkytysten kesken.
Kaarina katseli häntä syyllisenä. Sitten hän kääntyi, pujahti sisään kalasaunaan ja puhkesi kyyneliin hänkin.
— Heipä hei! Mikäs hätänä! kajahti Mannen ääni tuokion kuluttua.
Kaarina kohotti päätään. Mannen ääni kuului niin reippaalta.
— Pyyhi pois kyynelesi, Iisa-muori, voit varata ne parempaan tarpeeseen. Missä Kaarina on?
Kaarina juoksi ulos. Heti ensi silmäyksellä hän huomasi Mannella olevan hyviä uutisia. Poika oikein hehkui iloa ja tyytyväisyyttä.
— Pillit pussiin nyt vain, tytöt, ja matkaan.