Manne keskeytti soutunsa ja katseli tyrmistyneenä Iisaan, tuokion kaikki kolme sanattomina punnitsivat mielessään moista kauheata mahdollisuutta. Sitten Manne parilla rivakalla aironvetäisyllä souti maihin ja hyppäsi rantaan.
— Olkaa veneessä, minä otan selkoa siitä, mitä väkeä täällä on.
Vähän ajan kuluttua hän palasi ja ilmoitti lyhyesti: — Kaikki hyvin. Tytöt huoahtivat helpotuksesta ja hypähtivät hietikolle. Rannalta vei kapea polku niitylle, jolla työskenteli mies ja vaimo. He olivat torpan väkeä manterelta ja olivat tulleet korjaamaan heinäänsä pieneltä saariniityltä. Suurella osanotolla he kuuntelivat kuvausta lasten seikkailusta, vaimo päivitteli Riepposten julkeutta, ja mies tokaisi tuon tuostakin pienen ihmettelevän: — Jopas.
He suostuivat viemään nälkiintyneet lapset Vehmasmäelle ja jakoivat heille puolet eväistään. Pian kiiti vene kahden voimakkaan airoparin soutamana yli selän, ja kauas loittonivat Eräsaaret, jäivät näkymättömiin Kaikukallio ja Haukkavuori.
* * * * *
Mummi istui vesissä silmin penkillä ja katseli äänetönnä ukkoa, joka pöydänpäässä kallisti hiljakseen piimähaarukkaa ja haukkasi voileipää.
— Mitäpäs siinä muuta sitten, kun lähteä kirkolle vain surusanomaa viemään, huokasi hän.
— Niinpä niin, sinne sitä on mentävä, kun ei vieläkään kuulu marjamiehiä, vaikka jo kolmas vuorokausi on kulumassa.
— Katsoitteko tarkkaan kaikki rannat?
— Katsottiin mitä ymmärrettiin. Meitä oli kolme venekuntaa miehiä, mutta ei näkynyt missään venettä eikä lapsia.