— Mutta tässähän se on! Tule katsomaan, Kaarina.
— Mikä!
— Kauppakirja!
Kaarina heitti kädestään kynän, jolla hän oli korjannut vihkoja, semmoisella voimalla, että punainen muste pirskahti paperille. Hän juoksi Mannen luo ja alkoi ahmimalla lukea pojan kädessä olevaa paperia: Kauppakirja Suntio Ananias Vanhasen ja Maisteri Kristoffer Saramaan välillä. — Tyttö vaipui tuolille, kätki kasvot esiliinaan, itki ja nauroi yht'aikaa.
— Arvasinhan sen, arvasin, ettei hyvä Jumala heitä hylkää, hoki hän ilosta suunniltaan.
Manne katseli häntä miettiväisenä.
— Sinä naurat, sinä Kaarina, mutta mitähän isä sanoo? Hänen suunnitelmansa menevät nyt myttyyn. Joka tapauksessa pitää hänen saada tämä tietää.
Hän otti paperin Kaarinan kädestä ja nousi lähteäkseen. —
— Menetkö näyttämään sitä isällesi?
— Menen.