Kunnallisneuvos istui huoneessaan tilikirjan ääressä. Kun Manne astui sisään, käännähti hän äreästi.
— Minulla on kiireellistä työtä nyt, älä tule häiritsemään.
— Minulla on vähän puhuttavaa isälle, sanoi Manne. Hän huomasi, ettei hänen ollut niinkään helppoa tuoda esiin sanottavaansa.
— Entä mitä? Puhu suusi puhtaaksi äläkä siekaile, sanoi kunnallisneuvos kärsimättömänä.
Manne ojensi kauppakirjan isälle. — Minä löysin tämän.
Tulla otti vastaan paperin huolettomasti ja loi siihen haukotellen pikaisen silmäyksen. Samassa kohosi veri hänen kasvoilleen.
— Mistä tämä on tullut käsiisi? kysyi hän kiivaasti luoden terävän katseen poikaansa.
— Plotina lähetti minulle joukon kirjekuoria, joissa oli vanhoja postimerkkejä. Paperi oli yhden kirjekuoren sisässä.
— Mikä onni, ettei hän itse sitä huomannut, mutisi kunnallisneuvos. Hän taittoi paperin kokoon ja pisti sen taskuunsa.
— Sinun ei tarvitse puhua tästä mitään muille. Hän otti lompakkonsa esiin ja ojensi Mannelle kymmenenmarkan setelin. Sinä pyysit tuonnoin rahaa uutta uistinta varten — tuossa saat — unohdin antaa sinulle silloin.