Manne otti epäröiden rahan vastaan ja loi samalla kysyvän katseen isäänsä.
— Menehän nyt, ja muista, on turha lörpötellä tästä muille.
— Kaarina tietää sen jo.
Kunnallisneuvoksen otsa synkistyi.
— Sepä paha. On parasta heti sanoa hänelle, että tämä paperi on aivan tehoton, sillä ei ole mitään merkitystä. Manne töllisteli isäänsä silmät pyöreinä.
— Mutta sehän on laillinen minun ymmärtääkseni.
— Sinun ymmärtääksesi, tiuskasi kunnallisneuvos. Sinä et ymmärrä mitään. Et omaa hyvääsikään. Etkö käsitä, että jos tämä kauppakirja on laillinen, on maisterilla omistusoikeus Mökkiin, ja se on tykkänään meidän etujemme kanssa ristiriidassa. Mökki on hyvä palsta, ja siinä on koko joukko nousevaa metsää. Minä tarvitsen sen suunnitelmiani varten. Käsitätkö nyt, pöllöpää?
Manne oli käynyt kalpeaksi.
— Tarkoitatteko, isä, että aiotte salata kauppakirjan oman etunne vuoksi? Sehän olisi väärin, hirveä vääryys maisteria kohtaan.
— Nulkki, sinäkö rupeat minun tekojani arvostelemaan?