Manne katseli rohkeasti isäänsä silmiin.
— Ainakin täytyy maisterin saada tietää, että kauppakirja on löytynyt. Todistakoon sitten sen laillisuuden.
Tulla hypähti pystyyn ja asettui uhkaavana pojan eteen.
— Luulenpa, että olet pähkähullu, vintiö. Sinä et puhu sanaakaan tästä paperista kenellekään, kuten jo äsken sanoin. Kaarinalle saat sanoa, että paperi oli vain joutava töherrys. Mitä tuommoinen tyttöletukka ymmärtää kauppakirjoista ja sopimuksista. Minä revin koko paperin rikki ja sillä hyvä. Hän tarttui paperiin repäistäkseen sen kahtia. Nopealla tempaisulla tarttui Manne hänen käteensä.
— Sitä ei isä tee, ei saa tehdä! hän huusi. Minä en salli, että isä tekee vääryyttä.
Kunnallisneuvos silmäili ällistyneenä poikaansa. Hän oli niin hämmästynyt hänen kuulumattomasta rohkeudestaan, että salli pojan jatkaa edelleen.
Ja Manne huusi itkunsekaisella äänellä:
— Isän täytyy antaa kauppakirja maisterille. Mökki on hänen, jos isä rakentaa talon sille paikalle, en minä astu siihen jalkaani, lähden pois kotoa iäksi. Karkaan.
Kunnallisneuvos ojensi kätensä antaakseen korvapuustin niskoittelevalle pojalleen, mutta luotuaan katseen Mannen hehkuviin kasvoihin hän laski sen jälleen.
— Hyvä, sanoi hän, jatka vain edelleen, uhkaa, moiti isääsi, joka otsansa hiessä puuhaa ja tekee työtä lastensa edestä eikä saa palkaksi muuta kuin kiittämättömyyttä.