Hillevi taputti nauraen käsiään. —
— Vielä, vielä, pyysi hän.
— Leikkituvan takana on syreenimaja. Siinä on istuimia ja pyöreä pöytä. Se on äidin lempipaikka.
— Äidin! Onko Rauhalassa äiti? kysyi Hillevi ihmetellen.
Olli joutui hämilleen.
— Tietysti siellä on äiti, sanoi hän hetkisen mietittyään.
— Niin tietysti, myönteli Hillevikin. — Sellainen äiti, joka — — —. Sano minkälainen on Rauhalan äiti.
— Hän on aina surullisen näköinen, kun sinä teet pahaa, mutta hymyilee pian jälleen. Hän lohduttaa, kun sinä itket, auttaa, kun juostessasi lankeat ja satutat itsesi, hän puhaltaa kaikki kuhmut ja kipeät pois, on huvitettu siitä, mistä sinäkin. Iltaisin hän käärii peitteen ympärillesi ja — — —
Tässä Ollin ääni tyrehtyi. Lapsuuden muistot valtasivat mielen.
— Iltaisin hän käärii peitteen ympärillesi ja — — toisti Hillevi hitaasti, juhlallisesti. — Suuteleeko hän yöhyväisiksi? kysyi hän kuiskaten.