Mutta pihalla seisoi Emma, piteli molemmin käsin sivujaan ja nauraa hohotti täyttä kurkkua.
— Hei, musteri, paina päälle vain. Anna niin, että tuntuu. Hop, hop. Saitteko, pojat! Viis yhtä vastaan. Hameniekat, mamselit, suurisuut, saittepa kerrankin. Sinäkin Helanterin Mikko, mene kotiin harsimaan housuja papallesi. Voi, kun ihan veri tihkuu pojan nenästä.
Mikko kömpi nolona ja märkänä nenäänsä pidellen ylös kinoksesta.
— Vieläkö tulet vasta kiusaamaan? kysyi Olli uhkaavana.
Mikko heitti häneen kujeellisen silmäyksen.
— Enhän minä arvannut, että täti on niin reima mies! huusi hän ja lähti samalla suu irvessä köpittämään kotiin.
Emman raikas nauru palkitsi hänen sukkeluutensa. Olli käännähti ja palasi punaisena ja hengästyneenä työhönsä.
Poikien naljailu ei kuitenkaan muuttanut hänen päätöstään. Hän tahtoi olla siisti ja siivo puvussaan ja käytöksessään, tahtoi erottautua kadun pojista. Hän ei tahtonut alentua niiden tasalle, joiden joukkoon kurja kohtalo oli hänet heittänyt.
Tähän aikaan Ollissa alkoi herätä jonkinlainen hämärä epäilys, etteivät asiat olleet aivan niin kuin hän lapsellisuudessaan oli luullut. Hän ei tosin tiennyt mitään kauppaneuvoksen testamentista eikä siis arvannut Kaarle serkun osuutta hänen onnettomuuteensa, mutta hän oli alkanut epäillä, tokko hänen vanhempansa olivat olleet oikeassa häntä tuomitessaan. Hänhän oli vain pieni poika rikoksen tapahtuessa, eihän laki voinut niin ankarasti rangaista kahdeksanvuotista lasta. Vanhemmat menettelivät julmasti kieltäessään hänet. Oliko heidän ylpeytensä niin paljon suurempi kuin rakkaus lapseen? ajatteli hän katkerana. Oli sydämetöntä vaatia häntä luopumaan kaikista lapsenoikeuksistaan. Miten äitikin saattoi! Äiti, joka Ollia oli niin sydämellisesti rakastanut. Kivikovia he olivat kumpainenkin, sekä isä että äiti, kun olivat saattaneet hänet hyljätä, ainoan poikansa.
Ja oliko hänen pakko pitää lupaus, jonka oli ymmärtämättömyydessään antanut? Täytyikö hänen koko elämänsä väärällä nimellä piillä rikoksen tähden, jonka hän lapsena oli tehnyt? Eikö ollut parempi ilmaista itsensä, kärsiä rangaistus siitä ja sitten rohkeasti koettaa elää eteenpäin. Jolleivät vanhemmat tahtoneet hänestä tietää, saattoi hän tulla toimeen ilman heitäkin rehellisellä työllä.